torstai 17. marraskuuta 2011

Kuulumisia

Oikeastaan Olli taitaa miettiä, että mihin tuo kotiväki aina menee ja mistä ne taas tulee? Kuopus on reissanut ulkomailla siihen malliin, ettei Olli tiedä aamuisin, pääseekö tytön viereen nukkumaan vai ei. Aamulenkin jälkeen seisoo kuopuksen oven takana ja odottaa, että emäntä päästää sänkyyn nukkumaan. Jos ei päästä niin on pakko mennä omaan petiin jatkamaan aamu-unia. 

Emäntä oli tällä viikolla pari päivää Helsingissä ja kuulemma koira kävi aamulla useamman kerran makuuhuoneessa katsomassa, olisiko emäntä sittenkin ollut siellä. Ei löytynyt. Muutenkin oli etsinyt naisihmistä, joten jonkinlaisen vaikutuksen olen siis koiran sielunelämään jättänyt.

Blogi on jäänyt vähille päivityksille ja syitä on monenlaisia. Ensinnäkin valokuvaus on aivan toivotonta tähän aikaan vuodesta ja tällä ammattitaidolla. Aina on pimeää. Toiseksi emäntä on ollut ylityöllistetty töissä, kotona ja opiskeluhommissa. Ainakin siis nämä.

Mutta lopuksi ilahduttavia asioita: lukijoita on tullut lisää - Olli lähettää kaikille märät pusut. Kuopuksen vanhempainillasta löytyi Ollin ihailija - oli kiva jutella muustakin kuin koirista. Helsingin reissulla Ollin ja Ossin emännät viettivät iltaa taiteen ja hyvän ruoan parissa - kiitos M-L:lle kivasta seurasta. Ollin tassut ovat parantuneet - kiitämme kaikkia hyvistä neuvoista ja kannustavasta keskustelusta.

Mikä teitä on tällä viikolla ilahduttanut?

8 kommenttia:

  1. Moro Olli!

    Mua on ilahduttannu maksalaatikko. Sain sitä elämäni ekan kerran. Oli kyl hurrrjan herrrkullista. Ihme väkee, kun ovat tätä herkkua multa pantanneet.

    Iloista menoa teillekin!

    VastaaPoista
  2. Yritin jo eilen illalla myöhään kommentoida vaan ei onnistunut:( Oli mukava tavata. Ilahduin tapaamisestamme, taiteesta ja siitä kun näin pienen, pienen lyhytkarvaisen "mini"-Ollin 3 kk elämää harjoittelemassa kun tulin junasta. Hienoa, että Ollin tassut tervehtyneet.Sitäpaitsi kuvahan on ihan mainio.Terveiset Ouluun M-L ja edelleen kuorsaava Ossi.

    VastaaPoista
  3. Myrsky, tuota herkkua meillä syö vain miesihminen. Ilmeisesti on hyvää, koska sitä ei jää koskaan koiralle.

    M-L ja Ossi, kuva onkin otettu kesämökkireissulla heinäkuussa. Silloin ei ollut ihan niin pimeää kuin nyt :)
    Terkkuja kuorsaavalle Ossille!

    VastaaPoista
  4. Meillä on viikko mennyt laiskotellen ja sehän on pikku koiraa ilahduttanut. On luettu kirjaa yhdessä sohvalla ja katottu telkkua sohvalla ja syöty hyvin ja käyty sateettomassa ilmassa lenkillä. Kyllä koirasta huomaa, että on ollut onnellinen, kun äippä on ollut vaihteeksi pitempään kotona eikä niissä tylsissä töissä!

    Terkkuja Ollille sinne kaamokseen:))

    VastaaPoista
  5. Tuossa ainakin on tosi hyvä kuva virkeäkatseisesta koirasta:)

    VastaaPoista
  6. Onpas teillä ollut mukavat treffit Marja-Leenan kanssa, kiva juttu!

    Komppaan täysin tuskaasi pimeässä kuvaamisesta. Ihan tyhmää hommaa. Meidän kameralla ei ainakaan saa näillä keleillä kunnollisia kuvia. Salamaa on pakko käyttää ja silloinhan kuvista on luonnollisuus tiessään.

    Postauksen kuva Ollista on kyllä ihana! Kesällä on monet asiat helpompia, mutta sillon taas on ötököitä. Suo siellä, vetelä täällä.. ;D

    Tällä viikolla on ilahduttanut sateettomuus. Koirien kanssa on aina mukavampaa lenkeillä, kun taivaalta ei putoa mitään niskaan.

    Leppoisaa viikonloppua koko teidän jengille! :)

    VastaaPoista
  7. Suvi ja Eppu, kyllä se äippä on koiran paras ihminen... ja koiran kanssa on kiva laiskotella.

    Katriina, koira on usein paljon virkeämpi kuin kotiväki.

    Annamari, pitäisikö meidän harkita valokuvauskurssia, sellaista pimeän kuvan kurssia varsinkin?

    VastaaPoista
  8. Hyvä idea! Itseasiassa katselinkin alkusyksystä työväenopistojen valokuvauskurssitarjontaa, mutta ajankohdat eivät tällä kertaa sopineet. Mutta mielessä on tosiaan ollut ja on. :)

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!