sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sunnuntain viettoa

Kävimme aamupäivällä merellä hiihtämässä ja nyt voidaan loppupäivä lämmitellä leivinuunia ja valmistella päivällistä. Ruokahalun kasvu on suhteessa liikunnan määrään.
Olli lämmittelee lihaksiaan auringonpaisteessa. Mukavasti näytti koiralla olevan energiaa merellä, mutta nyt menee jo vähän hitaammin. Pitää se mäyräkoirankin välillä levätä.

Painoa on Ollille tullut melkein kilo lisää, eikä kylkiluut paista niin kovasti kylkinahkojen läpi, vaikka ollaankin liikuttu reippaasti viime aikoina. Nappuloiden määrää on lisätty liikuntapäivinä neljänneksellä ja tarpeen tullen jokunen herkkupalakin irtoaa. Olli on alkanut pitää hedelmistä ja ihmisen syödessä appelsiinia koiralla valuu kuolavana lattiaan asti. Tänään hiihtolenkin jälkeen näytti banaanikin maistuvan.

12 kommenttia:

  1. Meilläkin on jouduttu lisäämään ruokaa, kun Mirkku on niin kovin eläväinen eläin. Paino on ollut laskusuunnassa, joten Mirkku on ollut lisäruoasta innoissaan.
    Aiemmin meillä ei liiemmin nameja tarjottu, mutta nyt on toisinaan annettu niitäkin, ettei paino enää laske.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensähän ongelmana on koiran painonnousu, mutta liikkuvaisilla mäyräkoirilla tilanne taitaa olla just päinvastoin.

      Poista
  2. Jännä tuo monesta mäykkyblogista bongaamani koiran mieltymys banaaniin. Meidän tytöille maistuu hedelmistä vain omena ja päärynä. Tosin, Peppi haluaa aina juoda loput minun aamumehusta, joka on appelsiinipohjaista. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollille maistuu kaikki hedelmät, mutta edelleenkään jäävuorisalaatti on inhokkilistalla.

      Poista
  3. Onnea Ollille painonlisäyksestä! Vilma on laihtunut viime vuonna lähes kaksi kiloa ja nyt kylkiluut näkyvät ihan sopivasti eläinlääkärinkin mielestä. Painoa on silti yksitoista kiloa, kun se vaan on niin iso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pääsi Ollikin pitkästä aika yli 11 kilon, mutta eipä 12 kiloakaan vielä liikaa ole. Isokokoisia nämä meidän mäykyt.

      Poista
  4. Täällä saattaa olla kohta riski mennä meren jäälle. Nyt on ollut jo niin monta päivää plussan puolella. Vaan oli tuossa Espoonlahden sillan kupeessa paljon pilkkijöitä näkyvillä kun ajeltiin kaupungissa käymässä:) Hyvä, että Ollille tullut pikkuisen painoa lisää. Terveiset Kirkkonummelta M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  5. Meille eläinlääkäri sanoi perjantaina, että painoa on liikaa n 700 g! Syy on tietty talven pakkasissa, jolloin ei päästy riekkumaan kunnolla (ja näin emäntä iloisesti irtisanoutui vastuusta...).

    VastaaPoista
  6. M-L ja Ossi, aamun lehdessä mainittiin Perämerellä olevan jäätä vielä 30-60 cm, mutta kyllä tuossa meidän rannan edustalla sitä on vieläkin enemmän. Hyvä, että kaira piisaa. Ainoastaan saaren ja rannan välisessä Sudenväylässä virtaus on syönyt jäätä ja siinä liikkumista on syytä välttää. Viikko sitten me kyllä vielä hiihdettiin siitä yli...

    Kaunis Nelli,
    paljonko Nelli painaa? Ylimääräiset grammat lähtevät nopeasti, kun liikunnan määrä kasvaa. Toisaalta ei voida sanoa, että mäyräkoiran pitää painaa niin ja niin monta kiloa ja sillä siisti. Täytyy katsoa koiran kokoa ja rakennetta. Olli on alle 11-kiloisena aina vähän nälkiintyneen näköinen.

    VastaaPoista
  7. Kiitos hauskasta blogista. Nauroin vedet silmissä puuhillesi. Minullakin on Olli, tosin hän on 22 v, nuori mies ;)

    Taina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Meidän Olli täyttää huomenna 6 vuotta ja eikös se tee sitten ihmisen iässä 42 vuotta?

      Poista
    2. Onnea Ollille!

      Taina

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!