sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Olli ja siili eivät sovi samalla pihalle

Sohvaperuna viihtyy välillä sängyssäkin. Kastraation myötä Ollista on tullut entistä mukavuudenhaluisempi ja vähän laiskempikin. Tosin sateiset säätkin voivat vaikuttaa asiaan, kun koiraherra haluaisi ulkoilla vain kauniilla säällä.

Eilen aamulla mies päästi Ollin ulos edeltä, kun olivat lähdössä lenkille. Onneksi aamuisin koira on hidas lähtemään, sillä pihalla nurkan takana piileksi siili. Olli hihnaan ja lenkille ja itse jäin odottelemaan, että siiliherra tai -rouva lähtisi kipittämään henkestä edestä. Ei mitään. Niinpä nostin lumilapiolla (eipä sitä tänä kesänä ole kannattanutkaan viedä varastoon, kun ilmat ovat mitä ovat) siilin ämpäriin ja kuljetin metsään. Loppupäivän koira sitten jäljesti siilin jälkiä ja yritti taas kerran kaivautua raparperipenkin kautta naapurin siilipolulle.


Sunnuntaiaamun lenkki (ilman kameraa) tehtiin Ainolan puistossa. Olli katsoi lammessa uivia sorsia, mutta ei kastele tassujaan edes paistin toivossa. Pulut sentään saivat pelottelua osakseen. Kesäkuu meni ja kesää odotellaan tulevaksi edelleen. 

20 kommenttia:

  1. Olli, paree se kuitenkin on, että siili saa lenkuroida vapaana/hengissä. Syävät teijän puutarhasta etanoita ja liaroja, vissiin.

    Äippä käski sanoo, että meijän blogi ei toimi. Vuodatus on TAAS kumossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne mitään lieroja syö, kun naapurit ruokkii niitä kissanruoalla ja kalalla. Ovat kato sellaisia citysiilejä ja oppivat hyvälle. Taitaa olla paremmat ruoat kuin meikäläisellä...

      Poista
  2. Oi noita suloisia siilejä, meilläpäin niitä näkyy harvemmin. Ja se on kai hyvä, Mirkun ja siilin treffeistä syntyisi varmasti karmeaa jälkeä.
    Jaahas, Olli on Mirkun kanssa samaa sorttia: sadesää ei ole ulkoilusää. Mirkku kulkee sateella hyvin vastentahtoisesti ulkona. Vielä emme ole löytäneet hyvää sadetakkiakaan. Jos materiaali on hyvä, malli ei istu Mirkulle. Toivottavasti sopiva löytyy ennen syyssateita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetakki auttaa syyssateiden viileyttä vastaan, mutta tassujen kastumista ei voi mikään estää. Ja se ei ole kiva juttu ollenkaan, koiran mielestä.

      Poista
  3. Ihana siili! Täällä ei moisia edes ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana vain elävänä, ei kuolleena. Eikä yhtään ihana Ollin suussa... muistat varmaan?

      Poista
  4. Suloiset kuvat siilistä, MUTTA, tehän tiedättekin, mitä meillä tykätään pihaan änkeävistä siileistä.. ;D Hyvä tosiaan, että tällä kertaa Ollin ja siilin kohtaaminen jäi väliin - hajujen metsästämisessä on ihan tarpeeksi jännitystä kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä iltana siili rymisteli taas naapurin puolella ja Olli nosti metakan meidän puolella. Pakko oli tuoda vauhko koira sisälle. Ja tietenkin oli sama tyhmä siili, jonka vein metsään. Oli ainakin samannäköinen :D

      Poista
  5. :D Onneksi tällä kertaa ihmiset ehtivät Ollin edelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa tässä olla tarkkana... melkein odotan talvea, jolloin siilit nukkuvat.

      Poista
  6. Ollin turkki näyttää olevan upean kiiltävä. Siihen leikkaus ei näy vaikuttaneen. En tiedä muutenkaan, vaikuttaako se vaan pitkäkarvaisiin.

    Olen nähnyt täällä vasta yhden pullean siilin naapurin pihalla. Yhtenä vuonna niitä tuntui olevan joka puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole leikkaus vaikuttanut turkkiin, enkä tuollaisesta ole edes tiennytkään. Mulle oikeastaan riitti leikkauksen perusteluiksi se, että kastraation myötä tulevaisuudessa eturauhas- ja kivesvaivat jäävät väliin. Ja samalla nukutuksella meni kaksi leikkausta. Kastraatiohaava parantui tosi hyvin, mutta napatyrähaavan kanssa ollaan vähän jouduttu askaroimaan. Tulevalla viikolla on taas kontrolli ja jospa nyt olisivat kaikki tikkilangat sulaneet niin kuin on ollut tarkoitus.

      Meiltä voisi siirtää parikymmentä siiliä teidän seuduille. Olisit oikeastaan voinut ottaa juhannuksena täältä laatikollisen mukaan...

      Poista
  7. Ollin turkki on tosiaan hienon kiiltävä. Kälyni on käymässä Ruotsista ja toinen heidän petit basseteistaan oli ollut pallileikkauksessa kanssa kuutisen viikkoa sitten. Se koiraparka oli saanut äkillisen eturauhastulehduksen ja oli ihan kuolemankielissä, joten kulkusten poisto oli ainoa vaihtoehto. Onneksi tulehdus häipyi antibiooteilla. Ne koirat ovat mainioita, mutta enempi mun makuun ovat nämä häirikkömäykyt:)

    Tuo kopallinen siilejä, kun tulette prätkällä tänne etelään:) Minä ottaisin niin mielelläni niitä siirtoistutuksena:) M-L, Ossista en tiiä mitä tuo tykkäisi siileistä

    VastaaPoista
  8. Kiitos kehuista, Olli nyökkäilee. Nyt Olli saa lohiöljyä päivittäin 4 ml ja olisiko se yksi syy kiiltävään turkkiin?

    Minäpä pakkaan yhden sivulaukullisen siilejä mukaan... vai toisinko possun kokoelmiisi? Ei taida mahtua sivulaukkuun, kun viikon Suomen lomalle täytyy ottaa enemmän (lämmintä) vaatetta kuin kolmen viikon ulkomaanturneelle.

    VastaaPoista
  9. Suloinen siili - olin jostain lukevinani, että siilit ovat vetäytymässä pohjoisempaan. Niillä ei ihan etelässä ole elinpiiriä... Tai sitten kyseessä oli jokin toinen laji >:\

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni siilit saisivat kadota vieläkin pohjoisemmaksi...

      Poista
  10. Voi noita siilejä, eivät opi ettei ole tulemista mäyräkoiran reviirille. Meillä ei ole näkynyt yhtään, joskin tuskin tulee näkymäänkään kun täällä päin ei niiden reittejä ilmeisestikään kulje. Pitkäkorvat (eivät siis mäyräkoirat) kyllä loikkivat pihassa yön hiljaisuuden turvin ja syövät pensaat ja puut. Suloiset jänöjussit ovat pehmeäturkkisia tuholaisia, valitettavasti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole taas jänöjusseja näkynyt. Ehdottaisin vaihtokauppaa?

      Poista
    2. Ottakaa vaan noi puput täältä, ovat syöneet nyt riittävästi tuota rehustoa mm. pensasaitaa tontin ympäriltä. Mutta saatte ne ilmaiseksi. Ei tartteta siilejä, että kiitos vaan kovasti tarjouksesta, mutta pärjätään ihan näinkin ;)

      Poista
    3. Käytiin eilen teilläpäin haistelemassa jälkiä, ei näkynyt pupuja. Oli muuten metsässä hyttysiä... aina kun Olli pysähtyi pissalle, oltiin kaikki ihan hyttysten ympäröimiä.

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!