torstai 10. helmikuuta 2011

10 minuutin pikalenkki (-22 C)

Tarina mäyräkoirasta, joka ei saanut kulkea omia polkujaan.

 
Ulkona on käytävä, vaikka pakkasta olisi kuinka paljon. Aamulla oli -28 C, joten fleecen päälle oli puettava takki ja jalkoihin pantava fleecetöppöset. Olli ei ollut mielissään töppösistä, mutta eipä palellut tassuja ulkona. Päivällä oli enää -22 C ja pikkureissu menee pelkällä fleecellä.


Tästä käännytään yleensä vasemmalle koirapuistoon, mutta ei tänään. Tilanteessa käydään tahtojen taistelua, Olli haluaa vasemmalle ja emäntä oikealle. 


Emäntä voittaa ja Ollin on tehtävä polulla täyskäännös.


Ollin ilme kertoo kaiken: emännän valitsema suunta ei ole mieluinen, joten mulkoilu on sen mukaista, syyllistävää ja paheksuvaa. Tilanne ei huvita etenkään, kun se vielä ikuistetaan ja laitetaan nettiin muiden mäyräkoirien nähtäville.


Olli päättää kuitenkin olla reipas mäyräkoira ja mennä emännän näyttämää polkua. Tästä mennään kävelytielle ja sieltä takaisin kotiin, jossa jo ruoka odottaa (nappuloita rypsiöljyllä maustettuna). 

Emännän ja Ollin yhteinen toivomus: talvi voisi jo loppua. Ei enää pakkasia eikä lumisateita. Kiitos.

3 kommenttia:

  1. Ihana ilme Ollilla :D Pakkasia mekään ei toivota! Lumi tosin on Funi -neidin mieleen!

    VastaaPoista
  2. Raisa ja Funi: Tämä talvi on lunta rakastavan koiran unelmatalvi!

    VastaaPoista
  3. On totisesti! Pakkaset vaan tahtoo kangistaa pikkuneidin ihan kokonaan. Täällä tänään jopa -24...

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!