tiistai 14. tammikuuta 2014

Hrrr... kylmää

Se on sitten talvi tullut. Pakkasta on joka päivä yli -10 astetta ja parhaimmillaan (mäyräkoiran mielestä pahimmillaan) melkein parikymmentä astetta. Emännän mielestä ruvetaan puhumaan pakkasesta, kun numerot alkavat kakkosella ja kolmosella. 

Kahtena aamuna emäntä on varustautunut aamulenkille: toppavaatteet, pipo, huivi, kinttaat, otsalamppu ja kunnon kengät. Mäyräkoira on puettu omiin vermeisiinsä. Ovella lenkkikaveri on jo haistellut epäluuloisesti pakkasilmaa - vesisade on vaihtunut kylmyyteen ja viimaan. Sitten reippaasti portille ja viiden metrin päähän sähkötolpan juureen. Ykkönen ja kakkonen. Sitten täyskäännös ja takaisin kotiin. Minuutin lenkuran jälkeen palasimme kotiin ja mies kysyi hämmästyneenä: miten te nyt jo tulette? Eilinen saattoi olla poikkeus, mutta sama toistui tänä aamuna. Poikkeuksesta tuli sääntö. 

Iltapäivällä mäyräkoira teki sadan metrin lenkin, joka on siis 90 metriä enemmän kuin aamulla.

"Miksi pitää ulkoilla, jos voi jumittaa sohvalla?"

26 kommenttia:

  1. Párek: Kuule Olli, vähän kyllä olen samoilla linjoilla sun kanssa, mutta kyllä eilen ja tänään olen kipitellyt menemään vähän pitempiä matkoja. Lumi on niiiiin kiva juttu! Pakkaset sais kyllä pysytellä maltillisempina, joku 1-5 astetta olis paras keli, ja tietty aurinkoa kaivataan.
    Me tykätään Palvelijattaren kanssa tosta sun kuvasta sohvalla. Komea koiras, kuten mäyräkoiran kuuluukin olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sohva on oikein hyvä mulle. Siihen mahtuu hyvin pitkälleen ja sitten hätätapauksessa ihminen mahtuu tuonne toiseen päähän. Mää tykkään tuosta ikean untuvatyynystä, siihen on kiva painaa pää.

      t. Ollikka

      Poista
  2. Meillä kyllä herrat ovat urheasti kävelleet samoissa lukemissa ihan nakkena (edelleen 10 km päivässä). Korkeintaan heijastinliiveissä. Tänään oli poikkeus. Aamulenkki ajateltiin kerrankin käydä aamulla, eikä iltapäivällä. Ei huvittanut, ei ketään. Ehkä vähiten kuitenkin emäntää. Kokeillaan illalla uudelleen, josko sitten päästäisiin metsään otsalampun kanssa. Siellä se mieli lepää :) Tsemppiä pakkaseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mäyräkoiraa ei huvita lenkkeillä, sitä ei saa millään ilveellä etenemään. No, ehkä kantamalla.

      Poista
  3. Mikäs siinä, sohvalla on mukava pötköttää!

    Täällä Helsingissä on jäätävän kylmä, kun meri on vielä auki. Pienikin tuulahdus tuntuu luissa ja ytimissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut meri jäässä jo pitkään, vaikka aina välillä on varoiteltu heikoista jäistä. Mies kavereineen laittoi marras-joulukuun vaihteessa verkot jään alle ja hyvin on kestänyt mönkijälläkin käydä verkoilla tuolla neljän kilometrin päässä rannasta.

      Sohvapötkötys ei ole hullumpi harrastus, mutta mitäs nyt katsotaan telkkarista kun Downton Abbey jäi tauolle...

      Poista
  4. Sama on meno täälläkin. Meillä nakit yrittää tehdä pidättämisen maailmanennätystä, jottei tarttis astua pakkaseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna pakkasta oli vain -16 ja mäyräkoira päätti käydä asioimassa peräti 30 metrin päässä.

      Poista
  5. Meille riittäis vähempikin pakkanen. Mäyräkoira kulkee kahdella jalalla - ja tänä aamuna ne olivat molemmat oikeanpuoleiset jalat, mistä meinasi seurata kylkimyyry. Tuu jo, kevät!
    Pakkasmuiskut Ollikalle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli nilkuttaa sääliä kerjäten ja kotona sitten väristään kylmyydestä. Ei ole tarkoitettu mäyräkoira näihin olosuhteisiin. Kevät tulee - joskus.

      Poista
  6. Oikee meininki Olli! Mää pelaan sun kans samoilla säännöillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JESS! Säännöt ovat sellaiset kuin mäyräkoira ne haluaa olevankin.

      Poista
  7. Kylmä hiipii tänne eteläänkin. Nyt ei kyllä yhtään enää lisää pakkasta, ei koko Suomeen. Juuri ja juuri kestän tälläisen vajaat miinus 10 astetta. Ossikin vähän hämmästyneenä heilutteli kaikkia tassujaan, kun sen miälestä oli kylmä. Las Vegasissa voi ajaa prätkällä, siellä on sen verta lämmintä. Miäs on messumatkalla. Just tänään kehu ajaneensa pärrällä.. Hohhoijaa. Terveisii teillepäin ja Ollikka, muista, että se soffa on hyvä paikka. Ulkona käydään tekemässä vain tarpeet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytärkin valitteli kuumuutta, kun Australiassa on välillä 40 lämmintä. 30 on ihan sellainen normikeli siellä tähän aikaan. Tänä aamuna kävelin reilun kilometrin töihin tullessa ja alkoi jo ottaa keuhkoihin tämä pakkassää. Keuhkotautisille pitäisi kelan kustantaa talvi ulkomailla?

      Poista
  8. Mauri on yllättäen piristynyt, kun tuli pakkasta ja lunta - on kuivempaa ja enemmän valoa. Kovin pitkälle se ei edelleenkään suostu, mutta sentään kotikorttelin ympäri, ja onpa vetänyt parit hepulilaukatkin! Noista setäkoirista ei koskaan tiedä, mistäpäin tuulee :-) Terveisiä Ollille sinne sohvalle, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamunakin olisin käynyt vain tolpan juuressa, mutta emäntä kiskoi pyörätielenkille eli käveltiin varmaan 200 metriä. Pakkasta oli -22 astetta ja fleece päällä. Loppumatka tultiin juosten kotiin. Ja sitten äkkiä sohvalle.

      Poista
  9. Nyt on kyllä ihan kiitettävän kylmää ollut. Ensin ei meinaa tulla talvi ollenkaan, vaan rapa ja kura roiskuu ja sitten kun se viimein tulee, niin heti pitää liioitella ja iskeä järkyttävät lukemat mittariin. Noh, meillä on manttelit niskassa ja huopatossut ihmisen jalassa ja näillä mennään kunnes kevät koittaa (jos koittaa joskus, nyt näyttää kovasti epätodennäköiseltä...). Vähempikin pakkanen riittäisi, mutta minkäs teet.

    Jos ei muuta, niin ainakin herää aamulla kun pistää naamansa ulos. Hrrrrrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen illalla oli oikein maltillinen talvisää ja kyllä tämän aamun -11 C tuntui miellyttävältä. Viikossa pitäisi ihmisen tottua pakkaseen, mäyräkoirallahan ei tunnetusti ole ajantajua eikä Olli opi ikinä tykkäämään pakkasesta. Ei tarvitsekaan, kyllä se kesä taas on tulollaan tänäkin vuonna. Hitaasti vaan.

      Poista
  10. Heh, siinä kuluu emännällä enemmän aikaa pukemiseen ja kuoriutumiseen kuin koko lenkkiin :)
    Pysykää lämpiminä siellä pohjoisessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vaan on. Jos joskus erehtyy laittamaan itselleen liian kevyesti päälle ajatuksena vain käväistä koiran kanssa ulkona, koiralla ei olekaan mitään kiirettä takaisin sisälle.

      Poista
  11. Tänne Mikkelii paleltuu ja pitää lenkilläkin (10 m) loikkia kolmella jalalla loikkia vuorotellen. Pisin lenkura on Mummolaan ja Ukkilaan 50m!!! :(((( Muuta haitta ei ole, mut äippä paisuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin tarkkaillaan vain koiran elopainoa, emännän elopainoa ei kukaan enää uskalla tarkkailla :)

      Poista
  12. Joo, mut kato emäntähän on sit sopiva jarru jos sattuu vaik ovara tai jäinis tms. tullee vastaa, sehä antaa mettäeläimelliikii eloaikaalissää kuis semmonen höyhene kevyt :(((( toisaalta saatais ripeepiiraiittiitpiteempii lenkuroi mut kaikkee ei voi saada, hyvä ku saadaa namei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ilo irti lenkeillä, kun pakkaset ovat väistyneet.

      Poista
  13. Hrrrr.., kylmä on täälläkin, ainakin minun ja pitkulan mielestä. Rillaa ei "pienet" pakkaset haittaa.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rilla on toista maata, mutta me kylmäherkät ihmiset haluamme jo olla kesän kynnyksellä. Sinne on vielä liian pitkä matka.

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!