tiistai 27. tammikuuta 2015

Helpottaako aika?

Surun hetkellä lohdutetaan ja lohduttaudutaan ajatuksella, että kyllä se ajan kanssa helpottaa. Aika on vain niin suhteellinen käsite - niin kuin on surukin. 

Ei mene päivää, etteikö muisteltaisi Ollia. Kun lusikka kohaltaa jogurttipurkin pohjaan, kun nostetaan kauppakassi eteiseen, kun mennään pötköttämään sohvalle... 

Nyt kun Ollin etäemäntä on kotona, olemme ihan urakalla muistelleet. Olli oli hieno koira, jonka kanssa elämä ei ollut tylsää. 

Joka päivä on mielessä myös uusi koira. Eilen viimeksi. Mies sanoi, ettei se kuitenkaan ole Olli. Ei ole. Ikävä on vielä iso. 




12 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sieltäkin päin pitkästä aikaa jotakin! Niin, uusi koira ei varmasti ole Olli. Mutta muistan kuinka eräs tuttavani, yhden lapsen äiti sanoi, että voisi kyllä harkita tekevänsä toisenkin lapsen, mutta voiko sitä rakastaa yhtä paljon kuin esikoista? (Anteeksi vertaus koirien ja ihmisten välillä). Minulla oli siihen heti vastauksena jostakin kuulemani lause "Kun lapsi syntyy, hänen mukana syntyy myös rakkauskakku. Kun lapsia tulee lisää, ei se tarkoita sitä sitä, että tuosta yhdesta rakkauskakusta otetaan koko ajan siivuja ja kakku pienenee. Ei. Vaan jokaiselle lapselle syntyy oma rakkauskakku".

    Tämä pitää varmasti paikkaansa myös lemmikkien osalta. Nyt kun meillä on kaksi vipeltäjää, huomaan, miten erilaisia nuo koirat keskenään ovat. Ja kumpaakin rakastaa ihan yhtä paljon. Niinkuin jo niitä edesmenneitäkin.

    VastaaPoista
  2. Voi, ymmärrän tuon ikävän tuskan! Monta koiraa on jo hyvästelty eikä siihen tosiaan totu koskaan.
    Kun Vilini kuoli, en alkuun voinut ajatellakaan uutta koiraa, halusin toki koiran, mutta halusin Vilin, takaisin. Jossain vaiheessa hyväksyin sen, etten saa Viliä, en tahdonvoimalla, en mitenkään. Mielessäni sanoin Vilille, lähetä meille uusi koira. Ja meille tuli uusi koira.
    Uuden koiran hankintaan täytyy kypsyä. Ja kypsyttää itseään siihen ajatukseen, että ehkä jonain päivänä... selailla netistä koirien kuvia, katsella pentumarkkinoita, ottaa määrätietoinen askel elämässä ja surussa eteenpäin.
    Jonain päivänä teilläkin vipeltää "pikkuolli" pissimässä sanomalehden päälle. ♥ Ja Iso-Olli katselee pilvenpäältä häntä vispaten sen pikkuisen touhuja sekä hymyilevää isäntäväkeään.

    VastaaPoista
  3. Myrsky: Olli oli Olli, ihan niiku Pyry oli Pyry, mut sitten tulin minä, Myrsky. Mää kuljen ihan omia polkujani ja oon ihan yhtä rakas ku Pyry. Vaikkakin ihan erilainen. Elämä on. Ottakaa uus koirakaveri, ei se auta Ollin ikävään, mutta tua jotain muuta ja ihmeellistä mukanaan.

    Näin mää tän asian nään.

    VastaaPoista
  4. Ei tietenkään koskaan tule uutta Ollia, koska Olli mennä touhottaa siellä tuonilmasissa tehden visiittejä sinne Ollille varattuun koloon kotiväen sydämissä. Kyllä se Olli siellä visiteeraa niin kauan kuin sydän pompottaa. Ainakin minun sydämessäni käy trafiikki kuin hollituvassa: viisi omaa tuonilmasiin lähtenyttä ja lisäksi useita läheisten saman matkan tehnyttä rakasta hännänheiluttajaa.
    Yhteen sydämeen mahtuu monta koiraa ilman pelkoa sydämenlaajentumasta, eli ei se Olli sieltä pois lähde, vaikka tulisi miten monta uutta koiraa. Ja minusta tuntuu, että teillä olisi nyt koiran paikka auki, kunhan vain löytyy sopiva rako "pentulomaan", ettei pienen sitten tarvitsisi ihan heti viettää kokonaisia päiviä yksin.
    Elämä kantaa ja vie eteenpäin, ja kyllä omaa rakastavaa kotia kaipaavia pentuja löytyy sitten, kun on sen aika. Toivottavasti pian! Toivoo Aatun sihteeri

    VastaaPoista
  5. Ihana, ihana Olli! ♥ Minäkin ajattelen Ollia usein, vaikka ei koskaan tavattu oikeasti, niin tämän blogin kautta Olli tuli jotenkin ihan erityisen tutuksi ja läheiseksi. ♥

    Vaikka Ollia ei saa takaisin, niin toivon teille kovasti uutta koiraa. Koiran kanssa elämä vaan on (tämä siis tietenkin vaan meitsin puolueellinen mielipide ;)) täydempää. Meillä tai ainakin mulla kesti kyllä aika pitkäänkin Rosan ja Ineksen jälkeen ennen kun Rilla ja Peppi alkoivat tuntua yhtä tutuilta ja rakkailta. Enkä tarkoita, ettenkö olisi heti ollut tosi ihastunut ja kiintynyt heihin. Mutta tutustuminen vie oman aikansa. Tänä päivänä he on tietysti erittäin oleellinen osa meidän perhettä ja elämää. Eivät voisi rakkaampia olla.

    Terkkuja sinne teille kaikille isot annokset! ♥ Toivon, että kevät tuo tullessaan pienten tassujen kipistystä..

    VastaaPoista
  6. Toesta Ollia ee oo. Eekä ikinä tule. Mutta on olemassa joku josta tulloo iha yhtä rakas. Eekä se vähennä rakkaatta Ollia kohtaan. Eekä vie Ollia teejjän syvämmestä. Ikinä.
    Mutta se tuopi uutta toevoo, uutta elämätä. Paljo illoo ja sitä omallaestasa rakkaatta.
    Pienet tassut ja korvat, ja vaavvakoeran tuoksu... toevottaan koko syvämmestä että ne oes kohta teejjän kotona. Lohtuna, ilona ja valona <3

    VastaaPoista
  7. Niin mekin ajattelemme Elmeriä, melekein joka päivä. Viljon tultua olemme nähneet siinä paljon samaa, kuin Elmerissä. En tiedä onko uroksissa sitten samoja piirteitä vai olemmeko valinneet koiran jossa on samoja piirteitä.

    Ei se koskaan unohdu eikä tarvitsekkaan. Jokainen koira on erilainen ja nimen omaan rakastaa sitä koiraa sellaisenaan, kun se on. Isäntä muistelee enempi sillä hänelle Elmeri oli se koira <3 Ollia muistelemme myös....Tiedän varmasti,että siellä ne molemmat juoksee oravien ja hiirien perässä :)

    Kun aika on oikea niin meille tuli Viljo. Viljo ja Raisa. Niistä on tullut parhaimmat kaverit, kuten Elmeristä ja Raisasta tuli. Helpottaa kummasti, kun näkee kuinka onnelisia koirat ovat, kun on kaveri ja kuinka tärkeäksi se kaveri tulee ajan kanssa. Niinhän se käy meillä ihmisilläkin. Jokaisella on paikka sydämmessä!

    VastaaPoista
  8. Ei oma koira varmaan koskaan unohdu. Minä muistelen aina joskus vielä meidän ensimmäistä saksanpaimenkoiraa, Tomaa, mutta onneksi ei sentään itketä. Sen kuolemasta on about 28 vuotta... Kyllä omaa "elämän" koiraa saa itkeäkin pitkään. Minun mielestäni ei ole kuin yksi "elämän" koira. Terveiset Kirkkonummelta, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  9. Olli jätti omansa, ison ja sydämenmuotoisen kohdan teidän elämään. Mutta varmasti toiselle hauvalle löytyy tilaa, sitten kun itsestä tuntuu, että on sen aika.

    VastaaPoista
  10. Voi ei.. En ole pitkään aikaan saanut aikaiseksi käytyä lukemassa kuulumisia ja nyt onkin Olli poissa. Otan osaa suruun, täällä kyyneleet virtaa vauhdilla. Olli oli hieno koira <3 Olli sai teidän kanssanne elää mahtavaa elämää ja olla monessa mukana, niinkuin kaikkien koirien pitäisi saada olla! :)

    Vie varmasti aikaa jotta suru helpottaa, onhan kuitenkin yksi perheenjäsen poissa, ei siitä helpolla selviä. Itse ainakin tiedän jo kokemuksesta että tulen suremaan omien karvakuonojen pois menoa vuosia. Ja joskus sitä suree jo etukäteenkin, vaikka nyt pitäisi vain nauttia niistä ihanista hetkistä joita vielä toivottavasti on pitkään..

    Saan todella olla onnellinen että meillä vielä Breci porskuttaa eteenpäin vaikka kaksi kertaa selkä leikattu ja kolmannen halvauksen tullessa, akupunktio ja laserhoito tepsi. Meno on tosin välillä hieman huteraa, nyt muutamat päivät mennyt hieman huonommin mutta yleisesti ottaen kävelee hienosti.. Milolla virtsakiteet vaivaa välillä.. Me odotellaan kovasti ihania aurinkoisia talvipäiviä! Aurinkoisempia aikoja myös teille! <3

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Piipahdin taas katsomaan josko Olli olisi jo saanut seuraajan. Olet oikeassa ettei se olisi Olli mutta se voisi olla joku uusi jonka kanssa saa uusia ihania, hymyilyttäviä, naurattavia kokemuksia ja muistoja. Mäyräkoirat tuntien olen varma, että saisitte taas jotakin omalla tavallaan ainutlaatuista elämäänne rikastuttamaan. Ihanaa kevättä toivottaen!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kommenteistanne.
    Ei ole uutta koiraa.
    Tunteet ovat ristiriitaiset edelleen.

    Meillä kävi viime viikolla kaksi minimäykkyä kylässä, Leevi ja Nemo. Aivan valloittavia persoonia. Nemo on muuten tuulisten poikien Myrskyn velipoika. Pieni maailma.

    Hyvää kevättä kaikille ja mukavia lenkuroita!

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!