lauantai 19. heinäkuuta 2014

Ollitonta elämää




Kaksi ja puoli kuukautta ilman Ollia.

Ensimmäiset kaksi viikkoa itkin joka päivä. Laittaessani Ollin hautaa itkin ihan vollottamalla. Näiden viikkojen aikana on tullut niin monta hetkeä, jolloin kaipaan nelijalkaista kaveriamme.

Sitä, kun Olli oli ikkunassa odottamassa palatessamme töistä. Tai kun jogurttipurkkin pitäisi nuolla puhtaaksi. Kun pitäisi lähteä aamu- tai iltalenkille.... en ole käynyt kävelyllä kuin yhden kerran ilman Ollin kuoleman jälkeen.

Katsomme miehen kanssa valokuvia Ollista ja muistelemme yhteistä elämäämme. Ensimmäistä kertaa näiden vuosien aikana, mitä tässä olemme asuneet, pihallamme viihtyy västäräkki. Se kävi keikuttamassa pyrstöönsä pian Ollin kuoleman jälkeen ja viimeksi tänään se hyppi pihalla tuoden Ollin terveiset tuonpuoleisesta, näin uskon.

Siilikin on uskaltautunut pihalle. Nyt seuraamme kaupunkilaitamalla viihtyvien luonnoneläinten puuhia ja odotamme ensimmäistä lapsenlastamme syntyväksi.

Elämä jatkuu.

Kiitos teille kaikille yhdessä ja erikseen lukuisista ihanista ja lohduttavista viesteistämme ja kommenteistanne! Ne ovat olleet isona lohtuna surussamme.


32 kommenttia:

  1. Me ymmärretään... Meilläkin on ikävä... Ollia ja Pyry-pappaa ja montaa muuta hyvää kaveria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä on seurausta siitä, että kaveri on ollut tosi tärkeä meille.

      Poista
  2. Hei Aikku.

    Täälläkin olen monta kertaa niiskuttanut Ollia, vaikka tunsin Ollin vain blogisi kautta. Elämä jatkuu kuitenkin ja muuttaa muotoaan, kuten kirjoitit, ikävistä asioista huolimatta.

    Näin uutisista eilen, että Oulussa päin on ollut ihan mahtavan hurjat sateet. Toivottavasti teidän pihalla ei tulvinut. Terveisii Kirkkonummelta M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihaa ei ennätyssade kastellut, mutta eilinen ukkoskuuro oli kyllä kans melkoinen... saatiin just rautakaupasta haetut kipsilevyt sisälle, kun taivas repesi. Kerrankin oli onni matkassa.

      Poista
  3. Kyllä lemmikin lähtö ottaa aina koville. Tiedän sen kokemuksesta. Onhan tuo ihana otus meistä niin monin tavoin riippuvainen. Syömiset, tarpeilla käynti, ulkoilutus... melkein kaikki tapahtuu silloin, kun isäntäväki määrää.

    Eräs tuttavani sanoi, että hän käynyt useammin hevosensa haudalla kuin isäsnsä...

    Sanovat, että mummona on kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi polvet ovat hyvässä kunnossa (*kop kop*), että pääsen vielä konttamaan lattialle ja rakentamaan duploilla.

      Poista
  4. On aivan uskomatonta, kuinka se suru vie mennessään, kun menettää koiransa kuolemalle. Ei sitä uskoisi, jos ei olisi itsekin kokenut. Ja kuinka paljon on elämästä pois ilman koiraa. Silloin kun itselle jäi jäljelle vielä toinen koira toisen kuoltua, oli helpompaa. Toki suru menetetystä oli valtava, mutta päivärutiinit säilyivät, oli ketä taluttaa ja kuka on iloisena vastaanottamassa kotiin tulijaa, oli joku, jolle jutella lempeitä ja hempeitä..
    Tyhjä koti on sananmukaisesti tyhjä. Jaksamisia teille edelleenkin. Surun yli ei voi hypätä, sen läpi on kahlattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hautajaisissakin olen tähän ikään mennessä käynyt eräänkin kerran, mutta koiran kuolema on ottanut kaikkein kovimmalle. Onko se pyyteetön rakkaus ja ystävyys syynä tähän?

      Poista
    2. Jäin pohtimaan, että miksi koiran kuolema ottaa niin koville. Koiran pyyteetön rakkaus ihmisiinsä ja ystävyys, jonkalaista ei ihmisen kanssa ole, ovat varmaan ne syyt.
      Kaikilla läheisillämme, ystävillämme on oma elämä, vaikka ovatkin kiinteästi meihin yhteydessä, mutta koiralla ei sellaista ole.
      Koiralle olemme me se elämä ja koira on meille se elämä. Yritän sanoa, että niin kiinteää suhdetta kuin on koiran ja ihmisensä välillä, ei ole ikinä ihmisen ja ihmisen välillä.

      Poista
  5. Párekin Palvelijatar19.7.2014 klo 15.31

    Olli elää sydämessä ja muistoissa, ja voi hyvin. Ei epäilystäkään.
    Lapsenlapsi tuo onnen tullessaan, ihan uudenlaisen rakkaudentunteen. Enpä olisi uskonut teini-ikäisenä kuinka monenlaista rakkautta on olemassa, kaikki yhtä voimakkaita tunteita, mutta erilaisia. Tulette huomaamaan. Onnea odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakkaus on monimutkainen asia ja onneksi sitä on montaa laatua.

      Poista
  6. Iivarin äet:

    Se on iha uskomatonta mitenkä paljo puuttuu kun se koerakaver on poessa. Ja ikävä on. Mutta sen kansa on vuan opittava elämmää. Ku sillä kaverilla on nyt kaekki hyvin. Tiijjän nuo tunteet...
    Onnee lapsenlapsesta! Se on ihana asia. Surun keskelle illoohii. Jaksamista, voemija ja kaekkee hyvvee! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän valokuvista näkee, ettei Ollilla ollut kaikki enää hyvin viimeisinä kuukausina. Silmistä oli säihke häipynyt ja tilalla oli väsymys, apaattisuus ja masentuneisuus. Iloisia hetkiä koettiin enää harvoin.

      Poista
  7. Tiedän miltä tuntuu... varsinkin kuvien katselu tuo niin monta ihanaa asiaa mieleen. Minulle kävi myös niin että kävelyreissut loppuivat kun Carosta jouduin luopumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pyöräillyt ja varmaan syksyllä alan käydä taas uimassa. Kävely ilman koiraa tuntuu vaan niin turhalta.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Jokainen tuonilmasiin lähtenyt koira, ja varmasti muukin lemmikkieläin, jättää jälkeensä aukon, josta voi kurkistella siihen yhteiseen elämään. Ja joka kerta luopuminen on yhtä vaikeaa, vaikka lemmikki olisi miten sairas. Meiltä on pilven reunalle lähtenyt jo neljä omaa ja neljä äipän lasten koiraa, osa vanhoina ja osa nuorempina, ja kaikkia vielä muistellaan.
    Äippä sanoo, että mummina on niin ihanaa, kun lapsista saa nauttia ilman suurta kasvatusvastuuta. Samaisen mummin koirina ainakin on mukavaa, kun lapsia on käymässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on julkisuudessa puhuttu jonkin verran koiran asemasta - onko koira tarpeellinen ihmiselle. Monta mielipidettä puolesta ja vastaan. Itse en voi muuta kuin korostaa koiran merkitystä perheellemme, nelijalkainen kaveri teki meistä kaikista onnellisen ja uskon kyllä Ollinkin olleen onnellinen.

      Poista
  9. Pystyn niin samaistumaan tunteisiin. Välillä mekin muistelemme elmeriä ja ollia. Ikävä on,mutta näin on parempi.Uskon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli ja Elmeri yhdessä kirmaavat vihreillä niityillä eikä nivelrikosta ole tietoakaan. Lohduttava ajatus.

      Poista
  10. Niinhän se on, elämä jatkuu. Mutta kyllä taas tuli kyyneleet silmiin, kun Ollia muistelin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tulee meille kaikille. Aina välillä katsellaan Ollin kuvia ja muistellaan menneitä. Hienoja aikoja on eletty.

      Poista
  11. Täällä mäkin nyt itken Ollia :( en välttis mua tunnistakkaan mutta oon siitä perheestä mistä Olli teille tuli :) ;(

    VastaaPoista
  12. Otan osaa et varmaan taidakkaan minua tunnistaa mutta meiltä Olli teille tuli :) itsekkin olen Ollia paljon kaipaillut ja surrut ja vastakun tänään sain kuulla ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eve, kiitos kommentista. Olli eli hienon elämän, joka jäi vähän liian lyhyeksi. Terveyttä toivotaan, mutta joskus elämä ei ole toivomusten mukainen.

      Poista
  13. Hei!! Olen lukenut teidän ihanaa blogia valloittavasta Ollista, joka on kyllä mäykky ihmisenä minun sydämessäni <3 Otan osaa suureen suruunne ja toivon teille ihanaa syksyä.. Terveisin: Marika V ja kaksi mäykky poikaa Taiga kohta 2v ja Taikuri 8v (ihan kuin, Olli)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ja pojat!

      Yli puoli vuotta Ollin poismenosta, vieläkin suru on suuri.

      Poista
  14. Hei,
    löysin blogisi kolme vuotta sitten, vähän sen jälkeen kun minun Olli-mäyräkoirani oli nukkunut pois.

    Sain lohtua ja iloa blogista, joka toi elävästi mieleeni oman rakkaan Ollini ja sen vekkulin luonteen.
    En ole pitkään aikaan muistanut tulla kurkkaamaan päivityksiäsi - suruissani luin Ollinne poismenosta.
    Voimia teille, surutyö on raskasta.
    terveisin Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura.
      Kommenttia lukiessa tuli kyynel silmään, on vaan edelleen niin kauhean surullinen olo.

      Poista
  15. Ollin blogia selatessa ja näitä kommentteja lukiessa on myös surullinen olo. Sen takia, kun ei voi lohduttaa. Ja tietää, että itsellä on sama edessä, ja silloin vasta tietää, miltä tuntuu, kun kukaan ei todellakaan voi lohduttaa.

    Olli on niin komea venekuvassa, omassa elementissään :)

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Aikku. Kiitos kun kirjoitit Ollista, ja saimme tutustua persoonalliseen mäyräkoiraan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai sanoistasi.

      Minulla on ollut tarkoitus kirjoittaa koirattomasta elämästä, mutta en ole vielä pystynyt. Valokuvakirja Ollista on myös tekemättä, kuvien katsominen tekee kipeää.

      Koville ottaa.

      Poista
  16. Ollia ja kaverin tekemiä tempauksia on kyllä vieläkin ikävä :-(... Edelleen käyn viikottain tarkistamassa uudet kommentit ja katselemassa vanhempia kirjoituksia.

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!