sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Potilaskertomus

Ollilla kipeytyi selkä ja lonkka reilut pari viikkoa sitten. Olimme lähdössä mökille ja ensiavuksi annettiin talvelta jäänyttä kipulääkettä. Omalle eläinlääkärille saimme ajan muutaman päivän jälkeen ja sittenhän mökkireissulta tultiin kaupunkiin hoitamaan asioita. 

Statuksessa eläinlääkäri havaitsi passiivisen yleishabituksen omaavan koiran, jonka takajalkojen käyttö ja hallinta oli puutteellista. Näinpä sitten yhteistuumin päätettiin kuvata koiran ranka alusta loppuun. 

Röntgenkuvissa havaittiin nikamien 6 ja 7 välissä alkavaa spondylosikseen viittaavaa osteofytoosia (onneksi eläinlääkäri kertoi nämä asiat meille ihan suomeksi). L7-nikaman kraniaaliosa ahtauttaa hieman selkäydinhermokanavaa dorsaalisesti ja myös L7-S1 -väli vaikutti hieman ahtaalle. 

Tämän lisäksi vasemmassa lonkkanivelessä oli havaittavissa nivelrikkomuutosta. Ensi viikolla Ollille aloitetaankin Cartrophen-injektio nivelrikkoon. Injektio annetaan neljä kertaa viikon välein, jonka jälkeen suositellaan vaikutuksen maksimoimiseksi suun kautta annettavia reseptivapaita lääkinnällisiä tuotteita. Nyt Olli saakin kerran päivässä lohiöljyä, joka sisältää omegakolmosta. 

Ja sitten päivän kevennys: Olli ei mielellään kävele nurmikolla, koska se voi olla kostea/märkä tai tassut voivat muuten vain sotkeutua. Takapihan siilijahtiin koira onkin keksinyt uuden tavan toimia - kutsumme tätä koiraparkouriksi. 



Kivaa heinäkuun loppua kaikille! Nautitaan näistä aurinkoisista päivistä (viime yönä oli valtava ukonilma, mutta koiran unta se ei häirinnyt ollenkaan). 
 
ps. päivitys ja kommentointi -vauhti tulevat varmaan lisääntymään syyskuun alussa, kun saan oman nettitikkuni takaisin omaan käyttööni... tällaista se on, kun nuoriso valtaa talon.

33 kommenttia:

  1. Voi ei, selkähommat on näillä aina kamala asia :( toivottavasti pysyy lääkkeillä kuitenkin kurissa :) tytöt lähettää terkkui ja pusui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja näinhän mekin toivotaan. Eläinlääkäri sanoi, ettei tässä vaiheessa kannata vielä menettää yöuniaan.

      Poista
  2. Voi Olli-parkaa...

    Kukapa nyt tassujaan haluaisi sotkea, Olli on ratkaissut asian näppärästi!

    VastaaPoista
  3. Tuo pitkäselkäisten koirien peikko on tullut teillä toivottavasti vain pistäytymään eli jos onnea on mukana, niin hyvällä hoidolla Olli tulee taas vetreään kuntoon. Näin uskon. Nykyään osataan hoitaa kulumia ym. hyvin, joten eiköhän ne Ollin vaivatkin hoidu.
    Ollia voisi luulla hienoksi daamiksi :), kun ei tassujaan halua töhnätä, mutta siisti koira on kyllä omistajansa ilo, hyvä Olli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollin selkä ei ole koskaan ollut mikään priima ja syykin löytyi: yksi nikama on toisia lyhyempi. Tekovirhe.

      Ollissa on sellaisia herkkiä piirteitä kuten ulkoilu vain hyvällä säällä ja tassuista huolehtiminen. Mutta mökillä jäniksen perässä mentiin vähän märemmässäkin maastossa kuin tyhjää vaan!

      Poista
  4. Kyä sä Ollikka tosta viäl kuntoudut. Meijän äipälläkin on nivelrikko ja ku lääkkeet saahaan sullekin kohilleen, niin pingerrät tuhansia maileja.

    Hianon kävelyradan ootkin keksinny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin äipällä on nivelrikko. Mitä äippä edellä, sitä koira perässä.

      Poista
  5. Hei parkour-poika, TSEMPPIÄ! Susta tulee entistä ehompi, kunhan hoito on sulle sopiva. Mä lähetän tuhat ja taas tuhat parantavaa muiskausta.
    Oot aina yhtä ihana!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana-Mirkku <3 Kyllä mua nyt taas lohdutti kauheesti. Sää kyllä osaat olla tällaiselle sukupuolineutraalille kaverille sitten mukava ja löytää oikeat sanat.

      Poista
  6. Voi Ollia. Lohdutuksen sanoiksi: kyllä Ollista ihan koira tulee vielä. Kunhan ne kalkkeutuneet ranganosat jotenkin "luutuvat". Ei taida olla mäyräkoiraa ilman jonkinasteista selän tekovikaa. Koko rankahan on pitkä.

    Ihana tuo Ollin keksintö marssia aidan reunustaa. Mäyrikset ovat viksuja, senhän tietää jokainen mäyräkoiran omistaja! Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään käytiin ottamassa eka piikki nivelrikkoon ja eläinlääkärin mukaan lääkkeellä on ollut hyvä vaste. Sitä toivotaan.

      Poista
  7. Johtuukohan se Ollin märän vastustus ja sadeilmanegatiivisuus juurikin nivelrikosta? Reagoiko kylmään ja märkään herkemmin, siis?

    Toivottavasti lääkkeet auttavat, Olli on koiramies hyvässä iässä ja jäljellä monen monta virkeää ja liikunnantäyteistä vuotta! :)

    Mahtavan kekseliästä hommaa tuo parkouraus, just tuollaiset viritykset reittivalinnoissa ovat ehtaa mäyräkoiraa! :)

    Tervehtymisrapsutukset Ollille karvakavereilta ja ihmisiltään pusut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläinlääkärikin kertoi, ettei hänen mäyräkoiransa suostu ulkoilemaan sateella, joten lienee vaan mukavuustekijä. Märkä keli tosin ei ole hyvä tassuille, joten toisaalta voi olla totta, että koira tietoisesti välttelee sitä mikä ei sille passaa.

      Tänään lääkärintarkastuksessa jalkojen tuntoradat olivat palautuneet, hyvä juttu.

      Poista
  8. Viimeinen kuva on paljonpuhuva: toppi tuli. Hauska löytö kuitenkin tuo lankku:)

    Toivotaan, että hoito tehoaa ja vauvat helpottavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankulla käveleminen on varmaan hyvää jumppaa selällekin.

      Poista
  9. Olli, sinä olet nero. Hienosti ratkaisit ´nurmikko-ongelman´. Pääset kyllä vaivoistasi, kun hoito ja lääkkeet alkavat vaikuttaa. Onneksi vaivat ovat elukkatohtoreille tuttuja ja parantamiskeinot hallussa.
    Kivutonta jatkoa ja kuivia kelejä tultiin sulle toivottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis. Kyllä vaivoista joutaisi päästäkin eroon, on tässä oltu melko paljon eläinlääkäriaseman asiakkaina.

      Poista
  10. Harmitus tuota Ollin selkää, toivomme pikaista paranemista! Myös nivelrikolle sanomme, että hus, pois Ollia kiusaamasta. Eli toivottavasti lääkkeet ja lohiöljy tepsivät.

    Hih, mainioita kuvia Ollista parkouraamassa. Eihän sitä nyt hieno koiraskoira tassujaan kastele tai kurasta. Ellillä vähän vastaava, tosin parkour-rataa meillä ei ole, mutta sateella käydään pikapissalla ihan vaan räystään alla.

    Hih, mulla oli aikoinaan sama ongelma nettitikun kanssa, nuoriso ryöväsi käyttöönsä. Kunnes komensin hommaamaan oman nettitikun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopus käyttää lomillaan minun nettitikkua enkä viitsi komentaa hankkimaan omaa, koska pääsponsorina joutuisin sen itse maksamaan. Hah.

      Poista
  11. Kyllä sä kamu paranet! Nyt on keksitty hyviä roppeja!

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa ikävältä vaivalta, mutta toivottavasti vaiva helpottuu. Ja jälleen kerran on todettava: Kyllä mäyräkoira keinot keksii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpotusta kaivataan ja tämän sateisen päivän jälkeen kaivataan jo aurinkoa takaisin.

      Poista
  13. Meillä on Etalla käytössä Cartrophen-kuuri kerran vuodessa niveliä hoitamaan ennaltaehkäisevästi (huonot kyynärät, minkä takia erittäin todennäköisesti jossaki vaiheessa tulee nivelrikkoa). Ekan kuurin sai jalkaleikkauksen jälkeen ja sen hyvä vaikutus näkyi nopeasti kuurin alkamisen jälkeen koiran voinnissa/kävelyssä. Seuraava kerta on sitten ens vuen puolella, päässään taas keksimään keinoja, miten harhauttaa koiraa ko laittaa piikkiä niskaan :D Tsemppiä Ollille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on takana yksi piikki, eikä sivuvaikutuksia tullut. Eläinlääkärin mukaan jatkoa katsotaan sitten myöhemmin, mutta ilmeisesti ylläpitävää hoitoa jatketaan tyyliin piikki kerran tai kaksi vuodessa.

      Kiva kuulla, että teillä vaikutus on ollut näkyvissä nopeasti. Sitä samaa mekin toivomme.

      Oikein mukavaa ja kivutonta loppukesää!

      Poista
  14. Huomasi nyt tämän kirjotuksen..Toivottavasti hoito on auttanut Ollin vaivoihin. Tsemppiä sinne! ps. itsellä kyllä sydän muljahti, kun kuuli miksi on koira todella äksy ja kipeän oloinen. Nyt mennään sillä mitä on annettu ja katotaan mihin elämä vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään mennään ottamaan kolmas piikki. Pari päivää piikin jälkeen Olli on väsynyt, mutta ollaan jo pystytty käymään pitemmillä lenkeillä.

      Ettei vaan Ollilla ja Elmerillä olis sukuvika?

      Poista
    2. Sitä minäkin olen miettinyt. Huonoa tuuri sanoisinko, kun ei ole tullut vastaan kovinkaan montaa mäykkyä joilla olisi nivelrikko. Luin uuden postauksen, joten teilläki on hyvin menny hoito.Syötätkö nivelvalmisteita Ollille?

      Poista
    3. Tänään mennään ottamaan neljäs piikki ja sitten sovitaan jatkosta. Olli saa joka päivä 1 ml omegakolmosta, jota ostin eläinlääkäristä. Ell-Raimon omakin mäyräkoira syö kyseistä valmistetta. Tässä koirien valmisteessa on rutkasti omegakolmosta, jolla pitäisi olla hyvä vaste. Ihmisvalmisteisiin verrattuna määrät ovat moninkertaiset.

      Poista
    4. Minulla on hevospuolelta monivitaamiinivalmiste, msm-jauhe, cartivet jauhe, jossa on runsaasti merilevää. Elmerihän syö raakaa, joten omegakolmonen tulee kalasta, lohesta ja broilerin rasvasta. Kalaa olen ainakin kaksi kertaa viikossa antanut, mutta tulee sitä useimmiten annettua kahtena päivänä viikossa, jolloin annoksia tulee neljä. Turkki kiiltää hyvin ja anturat ovat pysyneet todella hyvässä kunnossa nyt tuolla kala määrällä. Lisäksi, kun saa välillä viikossa tuota broilerinrasvaa niin hyvin on mennyt. Ilman nuita lisiä Elmerihän oli todella kipeä pistoshoidon jälkeenki, joten meillä mennään nuilla se puoli vuotta, jonka jälkeen aloitetaan uusi pistoshoito. Tsemppiä teille!

      Poista
    5. Ääh..kirjotin hyvän kirjotusken ja pitkänki vielä niin hävis bittiavaruuteen. Lyhyesti siis kerrottuna: meillä koirat syö siis lohta neljällä ruokailulla viikossa, kun syövät siis kahteen kertaan päivässä. Lisäksi menee lampaan ja broilerin rasvaa. Näillä näkyy tuo ettei anturatkaan halkeile ja turkki kiiltää, joten luotan siihen,että saavat siis tarpeeksi hyviä rasvoja. Koira, kun hyödyntää parhaiten eläinten rasvoja. Meillä lisäravinteina ne nivelvalmisteet ja sitten ruuan rinnalla menee monivitamiinivalmiste, luuttomina päivinä sitten kalkkilisää, sinkkiä sillon tällön. Näillä muutoksilla ja varsinki lisättynä nuo nivelvalmisteet+lohi on saatu Elmeri melkein oireettomaksi. Kankeutta vielä hypyissä havaittavissa, mutta muuten koira on hyvän oloinen :)

      Poista
    6. Ei tainnut mennä hukkaan sepustukset, mutta koska kertaus on opintojen mamma niin molemmat kommentit on nyt julkaistu :)

      Eilen siis käytiin ottamassa neljäs piikki ja helmikuussa seuraava satsi eli samoin kuin Elmerillä Ollikin saa puolen vuoden välein pistoskuurin. Toivottavasti pysyy kunnossa aina sen puoli vuotta. Täytyy tutkailla vielä hivenainejuttuja, mutta tosiaan omega3 tulee purkista, koska ruoka-aineallergioiden vuoksi trovetin nappulasta ei voida luopua.

      Pitäisikö Ollin ja Elmerin äipän kasvattajaa informoida, että suvussa on tällaistakin vaivaa. Elmerillä vielä suhtkoht nuorena.

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!