keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Huonosti käyttäytyvä koira


Tänään vinku-vonku alkoi jo ennen puoli kuutta. Päälenkittäjä jätti tutkielman tekemisen kesken ja lähti Ollin kanssa lenkille tyyliin "nyt ulkoillaan poika väsyksiin". Käveltiin pitkin Patelan raitteja ja merenrannan polkuja. Olli veti ja kiskoi ja poukkoili kuin pahanen pikkupoika. Välillä pidettiin koirakoulutusta: vierellä, odottaa, seuraa. Oppi pysyi muistissa kahden sekunnin ajan ja sitten meno alkoi taas olla melkoista rimpuilua. Tässäpä taas mainospuhetta kerrakseen mäyräkoirasta haaveileville. Jokainen päivä on erilainen saman koiran kanssa. Mainittakoon, että päälenkittäjä väsyi, Olli ei.

Autiolla hiekkarannalla oli kiva kävellä. Pehmeää hiekkaa herkille tassuille.

7 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta;) Yritin eilen harjoitella Vilman kanssa odottamista. Se jaksoi noin kaksi sekuntia ja tuli sitten perässä. Ei saanut kyllä makkaraakaan.

    VastaaPoista
  2. Masentavaa todeta mutta eihän kävelemällä hyväkuntoista mäyristä väsytetä. Jaksaahan ajava mäyräkoira juosta peuran tai kauriin perässä 3-4 tuntia. Sitten se on loppu. Monet todella metsästävät käyttävätkin kahta koiraa. Ei Ossiammekaan saisi väsyksiin muutaman kilometrin lenkillä. Tosin neljän kilsan lenkin jälkeen se vetää pari tuntia unta kuulaan ja sitten meno jatkuu:) Toivottavasti Olli ei ole samantyyppinen vähän "ADHD"... Terveisin Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  3. Katriina: mäyräkoira osaa vaikka mitä - silloin kun itse haluaa.

    Marja-Leena: Olli on itse asiassa aika rauhallinen tapaus, mutta joskus lenkillä pääsee villi meno valloilleen :)

    VastaaPoista
  4. Jäljestys oli ainut, joka kunnolla vei Artusta mehut, samoin aluksi koirakaverin kanssa leikkiminen. Olikos Ollilla kavereita, kenen kanssa juosta vaikka siellä hiekkarannalla?

    Minijäljestystä saatiin hiukan, kun tehtiin keskiviikkona sieniretki. Metsässä ei hirmuisia matkoja kävelty, mutta maasto oli tietty hankalaa, ja parissa kohtaa Arttu sai jonkin vainun, ja paineli flexissään ihan jäljestyksen raivolla nenä nuuskuttaen. Ja oli senkin jälkeen tosi relax, seuraavanakin päivänä.
    Nenä töihin Ollillakin, jos vingututtaa :)

    VastaaPoista
  5. Niin ihminen väsyy ennemmin. Huvitti kun kaupungilla kävellessäni nuoripari sanoi hankkivansa kaksi mäyräkoiraa, kun ovat vanhoja. Ajattelin korjata vähän asennetta sanomalla ettei mäykky ole valitettavasti pelkästään sohvakoira. Jätin kuitenkin heidät haaveksimaan rauhaisasta vanhuudesta mäykkyineen.

    VastaaPoista
  6. Hei,löysin sattumalta tänne ja tulin vain kertomaan,että meilläkin on Olli mäyräkoira,14,5v teräsvaari :)

    VastaaPoista
  7. Mai: Olli ei ole kaikkein parhain seurakoira. Beaglet kelpuuttaa leikkeihin, samoin naapuritien irlanninsetterin kanssa leikki sujuu.

    Sheriffit: mäyräkoira ei todellakaan ole sohvaperunan koira.

    Anonyymi: meidän Olli on sitten 10 vuotta nuorempi!

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!