sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Viikonlopun aktiviteettejä

Kontioniemen Sheriffien emäntä kävi lauantaina ja toi Ollille tosi ison "puruluun".  Olli kiittää pää kirvesmiesmäisesti kenossa. Lelusta onkin riittänyt hupia ja kestää muuten rajujakin leikkejä. Toistaiseksi. Mäyräkoiran kestävää lelua tuskin on keksitty. Huom. sorkkarautaa ei lueta leluksi.

Sunnuntaina kirurgista työmaamestariksi ehtinyt mäyräkoira tarkasti autotallin perustuksia. Olli kiittää kotiväkeä avoimesta kulkuväylästä naapuriin ja moittii kotiväkeä lukuisista kielloista, joilla reviirin laajentaminen kielletään.

Ja koska on sunnuntai, edes yksi meistä muistaa pyhittää lepopäivää. Viileähkössä säässä on parempi ottaa aurinkoa viltin päällä.

12 kommenttia:

  1. Olli se on niin karismaattinen! Hyvin tottelee kieltoja myös? =D Hyvällä mallilla tuo autotalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli on totellut hyvin, eikä ole mennyt kertaakaan naapurin puolelle. Onneksi ruoho ei ole vielä naapurin puolella sen vihreämpää kuin meillä. Siis ei ollenkaan vihreää, joska pihalla on vielä lunta.

      Autotalli on valmis, kun tulet vuoden päästä Suomeen.

      Poista
  2. Eiks teillä ollut lämmintä? Mä lötköttelin ihan pihalla, kun oli niin kuuma. Toivottavasti säkin tarkenet ottaa vappua vastaan ilman vilttejä ja vällyjä. Ai, ensteks raivataan kulkuaukko naapuriin ja tonsteks sitten evätään sen käyttäminen. No, vähän reiluu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olis voinu olla aurinkoista, jos pihalla ei olisi tuota jäävuorta kylmentämässä ilmaa. Toisaalta, kun käytiin rannassa, merikin näytti olevan umpijäässä. Se toimii hyvin ilmanjäähdyttäjänä.

      Kait mää ainakin kerran yritin livahtaa...

      Poista
  3. Tuonne valuun Olli voisi käydä jättämässä tassunjäljet kuten Hollywoodissa. Tuliskos teidän paikasta sitten Olliwood? Muistuta Aikku Ollia, että betoni on myrkyllistä tassuille. Terkkuja ja oikein mukavaa vappua!! Simaakin on ihan pikkuisen jäljellä vielä. Sain tehtyä kokonaista neljä litraa. M-L ja Ossi joka ei kuitenkaan juo simaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustukset ovat 70-luvulta, joten niihin ei jälkiä enää jää, mutta perustusten reunoja korotetaan 10 sentillä ja jatketaan puolella metrillä. Sinne voisi tietenkin parit jäljet jättää...

      Minäkin tein neljä litraa simaa ja tässä on kaikkein ironisinta se, että nyt kun kaikki lapset ovat maailmalla niin meidän äiti se alkaa simantekoon :) Tytöt ovat ausseissa ja poika+miniä lähti New Yorkiin.

      Kivaa vappua ja terkut koleasta Oulusta
      t. Aikku ja Ollipolli (nukkuu)

      Poista
    2. Siis oletteko te purkaneet pois vanhan autotallin? Utelias:)

      Poista
    3. Vanha, alkuperäinen (vm. 76) autotalli purettiin pois ennen kuin lentää tuulen mukana naapurin puolelle. Kaikki ei parane vanhetessaan...

      Poista
  4. Näytät asiantuntevalta työmaamestarilta. Kai jätit työmaatarkastuksesta kertovia viestejä perustuksiin? Viltin päällä köllöttely kelpais mullekin, tai ilman vilttiäkin, jos vaan olis tollanen ihka oma terassin kulmake!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kuule ollut pakko tulla sisälle, kun ilma meni niin koleaksi. Kauhee tuuli, ikkunat vaan helisee. Olisko tämä vappumyrsky? Toivottavasti ylioppilaslakkeja ei lentele... meidän emäntä on kyllä ylioppilas, mutta sillä on aina työkalumainoslippalakki päässä pihalla.

      Poista
  5. Onpas teillä vielä lunta! Onneksi aurinko on tullut esiin - lumesta viis kunhan mäykylle riittää lämpöä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tänään aamulenkki saatiin tehdä lumi-räntäsateessa!
      Miksei voi jo lämmetä, sanoo Olli.

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!