Nyt Olli on todella vasta huomannut, että olimme melkein kolme viikkoa poissa ja seuraa meitä jatkuvasti, ettemme enää katoa. Varsinkin päälenkittäjän miehen perään ollaan koko ajan vinkumassa. Eilen kuuntelin vinkuvonkua kaksi tuntia; käytiin lenkillä - ei auttanut. Otin viereen sängylle köllimään - ei auttanut. Mies tuli kotiin - vinkuvonku loppui. Mies lähti käymään autotallissa - vinkuvonku alkoi välittömästi. Tämä on varmaan ohimenevää...
Kuvassa Olli torkkuu miehen sylissä. Lellihauva.
Kyllähän unohdettu mäyräkoira on oikeutettu vinkuvonkumaan niin tahtoessaan. Onhan se ihan mahdotonta jättää mäykkyläinen ihan "heitteille" ja kun joutuu luopumaan rutiineistaankin. Tämän takia meillä ei ehken ole ylimääräisiä menoja, viikottaisen kauppareissun lisäksi ;)
VastaaPoistaVoi lapsraukkaa :) Meillä osataan myös vetää tuota "maailman surkein mäyräkoira" -filmiä toisinaan. Toinen suosittu näytelmä on myös "auringossa aina varjoseuraa kulkijaa" välillä meinaa sekottaa mäyräkoiran siihen kuuluisaan perskärpäseen ;)
VastaaPoistaUuuu-UUh! Meilläkin osataan ulvoa, surkeana niin, että se kuuluu avoimista ikkunoista kilometrin päähän.
VastaaPoistaKolme päivää myöhemmin: Olli on huomannut, että kauppa- tms. reissuja lukuunottamatta kotiväki näyttää pysyvän kotona. Vinkuvonku on hiljennyt.
VastaaPoista