lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kotona taas

 Kevätloma Englannissa on vietetty ja viime yönä palasin tyttären kanssa yölennolla takaisin kotiin. Kone oli vähän myöhässä ja matkalaukkuja piti odottaa 45 minuttia, mutta niin vain mies ja Olli olivat jaksaneet parkkipaikalla meitä odottaa. Olli oli tainnut ottaa torkutkin välillä. Ja voi sitä riemua, kun tapasimme vajaan viikon tauon jälkeen. Kyllä sain monta märkää pusua rakkaalta mäyräkoiralta! 

Pojat olivat pärjänneet tietysti hienosti kotosalla kahdestaan, mutta Olli oli seurannut miestä kaikki päivät. Ilmeisesti pelkäsi, että viimeinenkin perheenjäsen häviäisi jonnekin ulkoavaruuteen. Viikkoa oli siis viettänyt miehen ja Ollin lisäksi ystävämme vinku-vonku.


Nyt kun naisväki on palannut taloon, Ollikin on malttanut ottaa kunnon päiväunet vaakatasossa. 
 

Ja täytyy lopuksi mainita, että miehet olivat käyneet merellä hiihtämässä. Se olikin Ollin ensimmäinen hiihtoreissu. Vähän on vielä tyyli hukassa. 

4 kommenttia:

  1. Tervetuloa lomalta kotiin. Ollillakin on sitten koko lauma kasassa. Hyvä sentään että edes yksi perheenjäsen piti huolta Ollista. Ei ollut Ollilla niin suuri ikävä. Me olimme neljä vuotta sitten kymmenen päivää poissa ilman Ossia ja isäni koiran vahtina talossamme. Ossi laihtui kymmenen päivän aikana melkein kaksi kiloa. Raukka oli pelkkää luuta ja nahkaa takaisin tullessamme kun Ossi ei muutenkaan ole mikään lihava poika. Koskaan en jätä Ossia enää niin pitkäksi aikaa mutta meillä ei ollut mitään mahdollisuutta ottaa sitä mukaan niin kauas.Tämä oli sellainen once-in-a-lifetime matka meidän perheelle kun mies täytti 50. Terveisin Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa kotiin! Nyt voi Ollikin taas rauhoittua ja nukkua kunnolla on mami on tullut kotiin :)
    T: Anne (Veeran&Eeron emäntä)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti oli mukava loma! =) Ollista taas niin mainiot rentoilufotot! :)

    VastaaPoista
  4. M-L ja Ossi: Onpas Ossilla ollut hurja laihdutuskuuri reissunne aikana. Tämä kertoo hurjasta ikävästä ja kaipuusta kotiväkeä kohtaan.

    Kesälomareissua olemme suunnitelleet niin, että ainakin kuopus olisi koko ajan hoitamassa ja ehkä poikakin tulisi morsiamen kanssa käymään välillä kotona. Vieraan hoitoon en halua Ollia jättää.

    Anne, Veera ja Eero: Kyllä oli mamilla yhtä ikävä Ollia kuin Ollilla mamia. Molempia on nukuttanut hyvin reissun jälkeen :)

    Maria: Ollista ei saa nykyään muita kuin rentoilu- tai ulkoilukuvia. Kaksi vaihdetta: lepo tai liikunta!

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!