lauantai 5. maaliskuuta 2011

Lomaa voi viettää myös miesten kesken

Meidän perheeessä naiset reissaavat. Etäemäntähän on siellä maapallon toisella puolen, nyt lähiemäntä lähtee nuorimmaisen kanssa Englantiin. Lähiemännän huoli aluksi olikin, miten Olli selviää pitkistä, yksinäisistä päivistä, mutta ei mitään hätää. Mieskin joutuu pitämään talvilomansa alkavalla viikolla, joten pojat saavat viettää kokonaisen viikon keskenään kotona.

Olli onkin käynyt viime päivinä ahkerasti miehen kanssa lenkillä ja ovat tutustuneet uusiin koiraystäviin. Tänä aamuna oli kaupan pihalla tavattu 10 kk ikäinen lyhytkarvainen mäyräkoira, joka oli painanut jo yli 11 kiloa. Tämän Luka-koiran kotiväki meinasi, että lyhytkarvaiset mäyräkoirat ovat nykyään isokokoisempia kuin ennen. Suppean empiirisen tutkimuksen perusteella (alle viisi koiraa) voimme yhtyä tähän tutkimustulokseen.



Oikein mukavia ja aurinkoisia ulkoilukelejä mäyräkoiraystävillemme!

7 kommenttia:

  1. Mäyräkoirien ego on kasvanut niin, että se vaikuttaa jo elopainoonkin ;)
    Kylläpä Olli näyttää suloiselta! Taitaa itsellä painaa jo ikävä Arttua, kun tuijottelen täällä muiden koiria, kun hetken jaksan olla jalkeilla.

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on yksi lyhytkarvainen, musta ja iso. Jopa tassut on isot. Eläinlääkäri kyllä suositteli ruokamäärän pientä vähennystä.

    Pojan pitkäkarvainen Luna on siro ja pieni Vilmaan verrattuna. Kaikki siinä on pienempää.

    Ollille mukavaa miestenviikkoa!

    VastaaPoista
  3. No pärjäähän ne miehet keskenään. Voi tokkiinsa. Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Mukavaa lomailua! :) Olli on kyllä mestariposeeraaja =)

    VastaaPoista
  5. Olen kuullut monesta suusta, että mäyriksien koko on hiljalleen kasvanut.. Rotumääritelmässä normaalikokoisen mäyräkoiran painon ylärajaksi on määrätty noin 9kg, uskaltaisin väittää että ainakin kolmasosa suomalaisista mäyriäisistä ylittää tuon rajan reippaasti.

    Hauskaa miestenviikkoa teille! :)

    VastaaPoista
  6. Näyttelypuolen koirien koko ainakin on kasvanut, itse ainakin olen huomioinut tämän. Käyttöpuolella ei varmasti niinkään.

    VastaaPoista
  7. Mai: Mäyräkoiran egoa ei voida edes mitata :)

    Katriina: Kurja se olisi mäyräkoiraa nälässä pitää. Iso koira tarvitsee paljon energiaa jaksaakseen.

    M-L ja Ossi: Kyllähän ne miehet pärjäävät. Kylki kyljessä menevät.

    Idatoi: Olli painoi noin 9 kg silloin, kun allergia ja tulehdukset olivat pahimmillaan noin 1,5 vuoden iässä. Koira ei ollut luuta ja nahkaa. Vielä vajaa 12-kiloisenakin kylkiluut näkyvät.

    Raisa ja Funi: Voimme siis vetää johtopäätöksen, että lyhytkarvaisten mäyräkoirien koko on kasvamassa.

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!