torstai 2. kesäkuuta 2011

Välipäivän viettoa ja välien selvittelyä

Ihmisväki on koiran mielestä varmaan melko epävakaata porukkaa. Vanhempi väki on töissä ja vapaalla miten sattuu. Keskellä viikkoa vapaapäivä ja koiran unirytmi menee aivan sekaisin. Miten tässä metelissä (mies piikkaa takkahuoneen lattiaa aamuyhdeksältä) voi nukkua? Kuopuksella loppui koulu, alkoi neljän päivän kesäloma ja maanantaina aloittaa kesätyöt. Ei siis toivoa siitä, että joku viettäisi kesäkuussa leppoisia arkipäiviä koiran kanssa? Mäyräkoira joutuu edelleen etsimään päiväsaikaan omat tapansa viihtyä. Näitä ilmeisesti ovat kyttääminen ja nukkuminen. Aika samanlaiset kuin joillakin kaksijalkaisilla...



Tiistaina Ollilla oli pieni välienselvittely naapurustossa asuvan noin 50-kiloisen rottweilerin kanssa. Patun siskopuoli Heta on Ollin kaveri ja jostain syystä Patun kanssa ei kemiat oikein passaa. Koirat olivat irti pihallaan ja Patu karkasi pihasta kuopuksen taluttaman Ollin päälle.  Loppujen lopuksi selvittiin pienillä verinaarmuilla, vaikka Olli ei ihan altavastaajaksi suostunut...Ollia ulkoiluttanut kuopus sai suurimmat henkiset vauriot, niistäkin selvittiin äidin halauksella. Olli oli aika hermoheikko koko illan, mutta on silminnähden palaillut normaaliin olotilaan, jota ovat edesauttaneet lukemattomat siili- ja kissahavainnot sekä luonnossa että ikkunan takaa.

8 kommenttia:

  1. Toivottavasti tilanne ei uusi enää ikinä ja iso mörkö pysyy aidan sisäpuolella, että mäyräkoiraherra saa kulkea rauhassa!

    Ollille isot rapsutukset!

    VastaaPoista
  2. No onneksi ei sitten kumpikaan teidän perheestä saanut suuria vaurioita. Mahdollisuus oli olemassa. Toivottavasti se rottweiler ei uudestaan karkaa sieltä naapurista silloin kun on kyläilemässä. On se mäyris kuitenkin altavastaajana vaikka kovasti puolustautuu. Huh. Ollille kaukorapsutus. Terveisin Ossi ja M-L

    VastaaPoista
  3. Huh! Pelottava tapaus, en ole sellaista vielä nähnyt, eikä ole aavistustakaan, miten toimia, jos joutuisin Vilman kanssa uhkaavaan tilanteeseen.

    Onneksi Ollilla on ollut vähän muutakin ajateltavaa ja seurattavaa riittää.

    Kyttääminen ja nukkuminen lienevät täälläkin työpäivän aikaiset harrastukset, ja aamupäivät varsinkin menevät unessa aina. Siis Vilmalla

    VastaaPoista
  4. Jos Heta on Ollin kaveri, on päivänselvää että joku Patu on kuviossa kolmas pyörä eli eliminoitava :)

    Ylemmissä kuvissa Ollilla on kankussa kaks hyttystä, tekis mieli huiskasta ne pois, ettei joudu kärsimään kuten Arttu tällä hetkellä. Vein sen suihkuunkin ja hieroin Relaxant Animalin shampoolla kaikki kutisevat kohdat, toivottavasti helpotti, että saa nukuttua. Meillä on hyttysarmeija. Joku pöllö piti ovea liian kauan auki!

    VastaaPoista
  5. Katriinan tapaan olen itsekin miettinyt, että miten toimisin, jos toinen koira aivan tosissaan vihaisena hyökkäisi Pinjan kimppuun, vaikka niin ei vielä ole käynyt. Jotenkinhan siihen väliin olisi mentävä, etenkin jos kyseessä olisi iso koira.

    Meilläkin on tainnut koira toivoa, että joku viettäisi sen kanssa kesälomaa niin kuin viime vuonna, mutta niin onnekkaasti ei tänä kesänä käy.

    VastaaPoista
  6. Maria, M-L ja Ossi, Katriina, Mai ja Sunan: Olli kiittää virtuaalirapsutuksista ja sympatiasta.

    Vasta myöhemmin seuraavana päivänä huomasimme naarmut kaulan alla, joten tilanteessa onneksi selvittiin vähillä vaurioilla, kun mahdollisuus oli vaikka mihin. Naapurusto on aivan kauhuissaan; koska asumme omakotitaloalueella, naapurit tietävät toistensa asiat yleensä nopeammin kuin itse kukin. Niinpä moni on jo käynyt kysymässä Ollin ja kuopuksen vointia, muutama on käynyt moittimassa rottweiler-perheenkin. Nyt rotikat on aidattu ja toivotaan, että koirat pysyvät pihallaan.

    VastaaPoista
  7. Jonkun kerran olemme törmänneet irtonaisiin koiriin lenkillä ja voin uskoa kuinka Ollikin on itseään puolustanut. Mäykky on pieni, mutta varustettu isolla egolla. Ei se välitä onko kaverin kanssa eroa koossa, sen vaan täytyy päästä sanomaan se viimeinen sana. Jimi ei ole päälle mennyt, mutta puolustanut se on muutaman kerran itseään sekä laumaansa. Kaikista kerroista on selvitty säikähdyksellä, mutta uskoisin että mäyräkoirakin saa tarpeen tullen pahaa jälkeä. Sen verran hurjasti se ottaa vastustajastaan tahtoessaan.

    VastaaPoista
  8. Sheriffit, tuo on niin totta! Pieni koira, iso ego.

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!