torstai 9. toukokuuta 2013

Talviturkki heitetty

Keskiviikkona pakattiin mökkivaatteet ja -ruoat sekä koira autoon ja lähdettiin mökille. 
Yllätykseksemme täällä perukalla järvi oli vielä osittain jäässä, mutta ilta oli kaunis ja ilmakin suhteellisen lämmin. Pakolliset mökkikuviot hoidettiin alta pois (vessan tyhjennys, hiirenpaskojen siivous) ja sitten sauna lämpiämään.

Olli pyöri ja hyöri innokkaana tontilla ja varsinkin rannassa. Koiralla on mökillä päällään perinteinen punainen liivi ja liina, jotta pystymme seuraamaan Ollin menoa. Sitten eilen illalla yhtäkkiä liina näytti pysyvän yllättävän paikoillaan rannassa ja lähdin juoksuaskelin katsomaan, missä pinteessä Olli oli. Ja jäisessä pinteessä olikin, varsinainen mäyräkoira on the rocks eli Olli oli tipahtanut rantaveden jäähileisiin ja seisoi siellä surkean näköisenä päästämättä ääntäkään. Oli käynyt märästä kampauksesta päätelle myös umpisukkeluksissa. Vedin koiran liinasta kuivalle maalle ja Olli jatkoi rannan tutkimista saman tien. Liikkeessä lihakset lämpiävät parhaiten.



Torstaiaamu valkeni pilvisenä ja vesisaderintamakin saapui myöhemmin. Vaikka jäälautat ajelehtivat järvessä, ranta on sen verran sula, että pääsimme hakemaan lähteestä vettä.




Heti sateen tauottua suuntaamme järvelle ja joensuulle kalastamaan. Sitä odotellessa takassa palaa tuli ja koira kerää voimia kerälle kiertyneenä. 

Hyvää helatorstain jatkoa! 



12 kommenttia:

  1. Voi Ollia. Ossi teki tuon saman jokunen vuosi sitten, kun pääsi miäheltä kauriin ajoon, kun fleksi kimposi irti. Sinne lammen rantaan Ossi jäi narustaan kiinni, joulukuussa, märkään, jäiseen saveen. Onneksi löytyi illan pimeässä. On nää outoja otuksia nämä meidän mäyriäiset. Onneksi ei Ollikaan paleltunut, vaan jatkoi hommia. Mitäs miehet pienistä... Terveisiä M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä en ymmärrä, ettei koira voi päästää inahdustakaan, jos on pinteessä. Ilman punaista liinaa en olisi edes löytänyt koiraa heti, eikä toisaalta olisi ollut kättä pidempää vaan olisin joutunut itsekin hyppäämään jäähileisiin pelastamaan kaveria.

      Tänään lähtivät jäät, ihan parissa tunnissa. Käytiin reissu järvellä; kaloja ei saatu ja kamppeet kastuivat. Onneksi sauna on lämpiämässä ja huomiseksi on luvattu selkeetä.

      Poista
  2. Olli on the rocks - buahhahhahhaa!! Sori Ollikka, ei voi kun nauraa tuolle ilmaisulle ja mielikuvalle! :D

    Onpahan teillä upeat mökkimaisemat! Kyllä tuolla kelpaa viettää aikaa.

    Terkkuja sinne teille kaikille ja Ollikalle lepytteleviä suukkoja! <3

    PS. Edelliseen postaukseen kommentoisin vielä, että TODELLAKIN olis Olli-palkinto kuulunut vain ja ainoastaan Mäyräkoira Olille! Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, maisemissa ei ole valittamista. Iso järvi ja vaikka ollaankin täällä järven perukoilla, on tässä kuitenkin sitä ison järven tuntua. Olen vaan vähän hiiriherkkä ja hiirenkakoista päätellen täällä on talvella ollut ylimääräisiä asukkaita. Jospa älyäisivät pysyä poissa tämän viikonlopun ajan...

      Olli ei mielikuvista välitä, iloa elämään jokaiselle!

      Tosi paljon terkkuja teille, koko poppoolle täältä vesisateisesta ja tuulisesta mökkirannasta.

      Poista
  3. Kyllä sä oot ehtiväinen tapaus, Olli! Onneks et vilustunut pulahduksen jälkeen. Nyt vaan tulen ääreen lämmittelemään ja herkkua mahaan, eikös? Muiskut mökkeilijöille!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nytkin köllöttelen sohvalla takan ääressä, kun kalastusreissu otti vähän koville. Vesisatessa ei ole kiva kalastaa, varsinkaan kun ei tullut saalista. Mää kyllä yritin koko ajan vahtia veneen reunalla, että näkyiskö haikaloja tai jotain isoja otuksia. Ei näkynyt. Joudutaan varmaan syömään nappuloita ja makkaraa.

      Poista
  4. Eka ajatus oli että voih ja respektiä, en minä vaan pulahda veteen ennenkuin vesi on 16-asteista... respektiä siis Olli että pulahdit =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavallakin kerralla pulahdan vahingossa... koskaan en tarkoituksella.

      Poista
  5. Olipa Ollilla kylmä kylpy. Sisareni ehdotti mökkireissulla, että Paavoon laitettaisiin samanainen viiri kuin lasten pyörissä on. Silloin voisi joskus nähdäkin, missä mäyräkoira viipottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieskin ehdotti Ollille tuollaista viiriviritelmää. Kehiteltävä ajatus... Pimeässä ja hämärässä vilkkuvalo olisi myös kätevä. Tosin Olli ei hämäräsokeana ole kovin innokas liikkumaan illan hämärän laskeuduttua.

      Poista
  6. Ollikka, me kyl suasitellaan, että harrastat urheilusukellusta vasta kesällä. Jookosta kookosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se pojat mulle passaa. Kesällä vesi voisi vilvoittaa, kun nyt se vaan jäädyttää. Kumma kun kalat ei palele?

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!