keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Rähmä silmässä ja vähän korvassakin

Ensin iski silmätulehdus. Tästä ollut oireita jo reilun viikon ajan, mutta reissun jälkeen päätin viedä Ollin lääkäriin. Saatiin maanantaina tippakuuri viikon ajaksi. 

Samaisena maanantai-iltana Olli alkoi läpsyttää ja raapia korviaan. Ei voi olla totta! Tiistaina putsastin korvat ja tarkkailin tilannetta. Viime yönä valvoin kaksi tuntia korvakipuisen koiran kanssa ja aamulla soitin eläinlääkäriin. Korvissa oli sekä hiivaa että kokkibakteereja. Lääkitykseksi saatiin tippoja ja kipulääkettä. Taitaa olla ihan kunnon ainetta, koska nyt Olli rauhoittui nukkumaan. On pari päivää ollutkin liikkeellä kuin sähköjänis, joten toivon todella rauhallista päivää. 

Australian emäntä "lohduttikin", että kun ei ole enää lapsia hoidettavana niin onhan se hyvä, että on tuo Olli. 

22 kommenttia:

  1. Voi Ollikka, ku sulla on monta sairautta yhellä kertaa. Koita kestää ja parantua! Joo, ja muista olla oikeen säälittävät, että saat lohdutusherkundaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta tässä on, että korvatulehdus on allergiaperäistä eli olen saanut liikaa ylimääräisiä herkkuja. Eläinlääkärin mukaan kotiväki ei saa antaa mitään muuta kuin nappulaa ja arvatkaapa mitä - ne tottelee eläinlääkäri. Hyvästi aamujuustot ja iltamakkarat. Plääh.

      Poista
  2. Ihan epistä! Heltyisköhän kotiväki antamaan ylimääräisen nappula-annoksen?! Parasta on silti parantua ja voida hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sitä pari ylimääräistä nappulaa saa, kun on säälittävän näköinen.

      Poista
  3. Voi Ollia! Oikeastaanhan pitäisi olla koiraa vartenkin kipulääkettä varalla, ei mulla ainakaan ole hajuakaan, mitä sille voi antaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain eläinlääkäristä kipulääkkeen mukaan. Näyttää olevan CANIDRYL 100 mg. Ilmeisesti reseptilääke. Olli sylkäsi tabletin puolikkaan pois, mikä on harvinaista. Otin nappulan ja annoin yhtä aikaa nappulan ja tabletin. Molemmat menivät alas nanosekunnissa.

      Poista
  4. Voi Ollia! Muistathan lypsää isäntäväeltä paaaljon sääliä ja rapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli osaa ottaa omansa. Nytkin torkkuu kuopuksen sängyssä.

      Poista
  5. Voi Olli-polli, parane pian. Koirille ei muuten saa antaa mitään muuta kuin eläinten kipulääkkeitä. Ihan hätätapauksessa voi antaa Ketoriinia. Kaikki muut kipulääkkeet nou nou, nou. Tuon Ketoriinin voi tarkastaa ankaralla googlailulla löytyy yhden eläinlääkäriaseman sivusto, jossa tämä ELL sanoo, että Ketoriinia voi antaa. Paljon rapsutuksia potilaalle nyt. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsutettu on ja hellitty kovasti. Olli on jotenkin hellyyttävä rähmäsilmäisenä, rapsutuksia annettu oikein kovasti, teidänkin puolesta.

      Poista
  6. Voi Ollia - kurjaa olla sairaana. Komppaan Australian emäntää, kuulostaa lapsentaudeilta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä ole tarvinnutkaan lasten korvien takia öitä valvoa...

      Poista
  7. Ou nou, toivottavasti lääkkeet vaikuttaa pian ja voit Olli veliseni jo kohta paremmin. Muistat varmaan pitää huolen siitä, että aina kun ottaa lääkettä niin samalla pitää saada nakkia tai jotain muuta hyvää, että varmana menee lääke kunnolla alas :-) Ja jos suostuu kiltisti korvatippojen laittoon, niin siitä ansaitsee AINAKIN yhden namin kummallekin korvalle. Nih. t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä emäntä on ollut hyvin ikävä ihminen ja laittaa tipat ilman mitään makupaloja. Nakit ovat nyt pannassa, nappulat on ainoa ravinto ja makupala nyt jonkin aikaa.

      Korvatipoissa on kortisonia ja se näyttää hillitsevän kutinaa.

      Poista
  8. Voi pientä potilasta! <3 Lähetämme täältä ison annoksen parantavia paijauksia ja piristäviä rapsutuksia.

    Edesmenneen Rosa-westien ajoilta tuo kuva Ollin rähmivästä silmästä on tuskallisen tuttu.. Tsemppi-terveisiä siis myös emännälle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista terveisistä <3

      Kyllä nyt on jo elämä ihan toisella mallilla. Korvia ei kutita ja emäntäkin sai nukkua kokonaisen yön - paitsi kuopus valvoi taas aamuyöhön ja kolisteli keittiössä. Ylihuomenna kuopus lähtee kohti Britanniaa ja kyllä tulee kotiväellä + Ollilla taas opetteleminen uuteen elämänvaiheeseen.

      Poista
  9. Voi Ollia, paranemisia! Meinasinkin kysyä, että onko joillakin koirilla taipumusta korvatulehduksiin vai mistä se tulee, mutta vastauksistahan se selvisi. On kurjaa mäykyn elämä, jos ei saa herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli on allergiaa lukuunottamatta ollut terve koira, mutta tänä vuonna ollaan kulutettu eläinlääkäriaseman lattiaa ihan kiitettävästi. Ei ihme, että muuttivat väljempiin tiloihin :)

      Poista
  10. Pikaisen paranemisen pusut Ollille <3 ja tsemppiterkut koko perheelle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä Olli paranee silmissä, kun Mirkku lähettää pusuja!

      Poista
  11. Voi Ollia, lääkkeet lienevät jo helpottaneet potilaan eloa? Täältä lisää parantavia pusuja ja rapsutuksia ressukalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvien kutiseminen loppui ensimmäisten tippojen ja kipulääkkeen myötä, mutta tulehdus näyttää olevan sinnikäs eritteestä päätellen. Kuuri kestää 2 vkoa ja sitten kontrolli.

      Tässä samalla on mennyt matokuuri ja kontrollikäynnissä Olli saa rokotuksen.

      Kiitos rapsutuksista <3

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!