sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Aika
Aika on kumma käsite. Se on kaikille sama, mutta joskus se tuntuu menevän vauhdilla ja joskus taas minuutit ja tunnit tuntuvan matelevan etananvauhtia. Riippuu siitä, mitä tekee. Myös ihmisen kyky käyttää aikansa hyväksi vaihtelee paljon. Unista ei tingitä, sanoo mäyräkoira ja sen emäntä yhdessä tuumin. Eikä ruoka-ajoista ja -annoksista. Ulkoilustakaan ei voi tinkiä. Koiran ja emännän ero onkin siinä, että emäntä joutuu käyttämään kolmanneksen vapaa-ajastaan palkallisen työn tekemiseen, jotta pystyy tarjoamaan koiralle kodin ja ruoan. Koira puolestaan joutuu tämän kolmanneksen viettämään yksin, mutta onneksi ajantajuton koira ei tiedä yksinolonsa pituutta. Tosin kepposten määrän lisääntymisellä on havaittava yhteys yksinolon kanssa.
Valokuvaaminen on haasteellista, koska meillä ei ole enää koskaan valoista. Päivän pituus on alle neljä tuntia ja tämäkin kuva otettiin viime sunnuntaina päivän valoisimpana hetkenä. Niin, se jää todellakin kestää...
Ollin (sekä myös kotiväen) isoksi riemuksi kuopus tuli Englannista reilun parin viikon joululomalle. Olli onkin viettänyt ansiokkaasti aikaa kuopuksen kanssa tupsluurien merkeissä. Molempien mieluinen harrastus...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jopa se päivä on lyhykäinen siellä teillä päin! No, kesällä sitäkin pitempi. Onni Ollilla, että on löytänyt hengenheimolaisen eli toisen tupsluuriharrastajan, eihän kukaan tykkää ihan yksinänsä tupsluurata, kaksin aina kaunihimpi...
VastaaPoistaOlli on tainnut kohdata tupsluurien ottamisessa voittajansa. Taitaa olla opiskelijatytöllä sen verran univelkaa, että mäyräkoirakaan ei jaksa niin paljon nukkua.
PoistaKyllä sä nyt, Ollikka, tuut tosi terveeks, ku sulla on tupsluurikaveri. Hyvää seuraa, hyvää ruakaa, lepoo ja liikuntaa. Siinä on koiran elämän tarpeet ja eväät.
VastaaPoistaKyllä ootte pojat niin oikeassa ja voisiko mäyräkoira muuta kuin oikeassa ollakaan. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja aina oikein kunnolla.
PoistaVoi ei, mä en kestä! Ollilla on aina vaan niin ihanan lutunen katse, miten se osaakin. Ja tupsluurikaverinkin sai vähäksi aikaa, aivan mahtavaa. Kyllä sun, Olli, kelpaa!
VastaaPoistaAika on tosiaan kummallinen käsite. Ymmärtääko koira kun sanot, että lähden töihin, tulen sitten iltapäivällä takaisin. Tai että piipahdanpas kaupassa ihan vaan yhtäkkiä. Tätini ilmoitti poikkeavansa yhtäkkiä kaupassa. Miehensä siihen, että mitä yhtäkkiä, säähän voit viipyä vaikka kolme tuntia. - No kun näin sen ja sen kaverin ja jäin suustani kiinni. Just joo ;)
Joskus ei tarvitse olla pois kotona kuin 10 minuuttia ja koira on yhtä iloinen kuin työpäivän jälkeen. Sellaista se on kun ei ole ajantajua, mutta jonkinlainen ajanvaisto koiralla on. Osaa odottaa töistä palaavaa ihan oikeaan aikaan.
PoistaKaunis valo on tuossa hämärässä keskipäivän kuvassa. Kiva että Ollilla on kaveri kotona joulun aikaan. Mukavaa joulunalusviikkoa emännällekin!
VastaaPoistaKiitos. Valo on kyllä haasteellinen tähän vuoden aikaan. Tänään maanantaina yleisväri on harmaa - jälleen kerran.
PoistaKiva, että Olli sai tupsluurikaverin kotiin joulun ajaksi. Ihanhan se joulu on kohta käsillä. Hui sentään, joko se joulu on viikon päästä? No lumista ainakin on:) Kivaa joulunalusviikkoa teille kaikille, M-L ja Ossi.
VastaaPoistaValkea joulu taitaa olla todellisuutta koko maassa.
PoistaOlen monesti miettinyt, mitä koiran päässä mahtaa liikkua, kun me aikuiset lähdemme töihin. Ihan ilmiselvästi se erottaa normaalit arki-aamut niistä, jolloin lähdemme esimerkiksi lauantaina kauppaan... Ja Elviksestäkin saa aina tupsluurikaverin... sänkyyn... peiton alle...
VastaaPoistaKoira näyttää tietävän jo emännän vaatteista, mihin ollaan menossa. Toppahousuja ei laiteta työaamuina ja laukku eteisessä ei ennusta lenkkeilyä. Kauppakassi sen sijaan tietää kauppareissua ja silloin koira on ensimmäisenä ovella.
PoistaIhmiselle koko päivän odotus voi olla piinaa, koira ei yleensä ole millänsäkään...
VastaaPoistaNäinhän se yleensä on.
PoistaAika on tosiaan kumma käsite. Itse olen miettinyt paljon sitä viime kesänä, kun noutajani kuoli - mihin katosi sen kanssa vietetyt kahdeksan vuotta? Miten se koko aika saattoi hävitä yhdessä päivässä kokonaan, kun aamulla olin noutajan(kin) omistaja, ja illalla en enää ollut? Eihän se aika tietenkään mihinkään kadonnut, mutta tietyllä tavalla se jakaantui nyt kahtia; kun Mira oli vielä täällä, ja Miran kuoleman jälkeiseen aikaan.
VastaaPoistaKyllä Ollin kelpaa, kun on kotiväki paikalla ja tosiaan se maailman paras asia; tupsluurikaveri, kenen lämpimässä kyljessä kuorsata! Mukavaa joulunalusviikkoa teille, t. Laura ja Mauri
Siitä on vielä niin vähän aikaa, kun Mira kuoli. Muistot kuitenkin ovat ajattomia ja lohduttavat. Meidän pitää vain iloita siitä, että koira sai elää hyvän elämän.
PoistaVoi tuota ilmettä! Olli-kulta, sä oot NIIN ihana! Nauti nyt tupsluurilomasta, kun siihen on aikaa! Muiskaus!<3
VastaaPoistaVoi kiitos Mirkkuseni, sinä ihanainen muiskuttaja!
PoistaIhanaa, että Olli on saanut päikkärikaverin kotiin! <3
VastaaPoistaKyllä Olli tykkää, ja kuopuskin.
Poista