lauantai 5. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen kepponen

Vuoden neljä ensimmäistä päivää Olli malttoi olla keppostelematta. Siihen se jäikin. 

Lähdettiin miehen iltapäivällä hiihtämään ja koira jäi sohvalla makaamaan. Aamunappulat eivät olleet pitäneet nälkää pois ja koira oli omatoimisena laittanut vähän hiukopalaa. Emännän ostama patonki oli jäänyt liian lähelle pöydän reunaa ja näinpä Olli oli saanut otteen paperipussista. Patonki oli kadonnut koiran ahneeseen kitaan viimeistä murua myöten. Mahtaa leipä turvottaa mahassa, kun koira kuorsaa pitkin pituuttaan takkahuoneen tuolin päällä. 

 "Eihän sille mitään voi, jos jätetään nälkäisenä yksin kotiin..."

28 kommenttia:

  1. Voi Olli! Eihän nälälle mitään voi ja mielihalujaan on vaikea itse kunkin hillitä ;) Eikös nää keppostelut pitänyt jättää nuoremmille? ;D

    Tää on niin tuttua edellisen koiran kanssa. Aina sai olla piilottamassa kaikki mahdollinen syötävä koiralta. Mitään ei saanut jättää pöydälle eikä varsinkaan lieden päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuoremmat saisivat ottaa jo keppostelun vetovastuun, ettei Olli tarvitsisi koko ajan näyttää mallia...

      Poista
  2. Paavo on kyllä aika hyvin jatkanut Ollin uraa. Tällä viikolla Paavo oli repinyt kaapista miehen isokokoisen matkakassin mallia SWAT ja syönyt hihnan poikki. Ei kestä erikoisjoukkojen kassi mäyräkoiraa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Paavo! Olli voi siirtyä eläkkeelle, kun uusi (ja paljon parempi) keppostelija on löytynyt.

      Poista
  3. Olli senki rontti! Ei saa syyä toiste patonkei. Hyi. t. Lemmy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut kun se patonki oli hyvää. Oon leivän ystävä, eikä sitä anneta mulle koskaan. Siksi otan itse.

      Poista
  4. No onpas ihminen tylsä kun jaksaa nalkuttaa hienosta omatoimisuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan. Patonki oli melkein yhtä pitkä kuin koirakin. Odotamme ilmavaivoja ja aktiivista suolentoimintaa...

      Poista
  5. Olli kyllä se vaan on niin,että pitää tyytyä omiin sapuskoihin :( Tosin meillä käy niin hyvä tsäkä joskus,että saadaan noiden ihmisten ruokia. Harvemmin, mutta on ne sitte hyvvää!! Mamma huolehtii kyllä ettei ole sellasia sapuskoita joissa kauheesti mausteita.

    VastaaPoista
  6. Vaikuttaa siltä, että Ollia vaivaa sama kuin Mauria. Se ei nimittäin siedä sitä, että ruokaa jätetään huolettomasti lojumaan mihin sattuu. Toissapäivänä Mauria suorastaan raivostutti, että olimme Miähen kanssa jättäneet berliininmunkin paperipussissa sohvapöydälle. Koska Mauri ei valitettavasti saa avattua roskista tai jääkaappia, se päätti näpäyttää ihmisiä syömällä munkin. Mitäs jätitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkki! Olli olisi onnessaan moisesta herkkkupalasta: vehnäpullaa ja sokeria samassa paketissa. En ymmärrä, mikä ihme leipäfani Ollista on tullut.

      Poista
  7. Voi Olli, pikku varas. Olet kyllä varsinainen tapaus kun yllät pöydälle asti hamuamaan haluamaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi varastettu ruoka ei pane mahaa sekaisin.

      Poista
  8. Niin, ja ne hiilarithan nostaa painoa, kun sinä olet kuulemma vähän liian hoikka poika... Ja mitä nyt pikku rupsuista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut vaikutusta painoon. Toista se on emännällä...

      Poista
  9. Patonki on mäyrikselle anatoomisesti muotoiltu just oikein. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patonki tai nakki - kumpikin hyvä vaihtoehto.

      Poista
  10. Patonki on kuin luotu mäyräkoiralle, niin ajatteli myös Olli. Tuskin potee omantunnontuskia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä sitä turhia miettimään omia kepposiaan!

      Poista
  11. I know this face very well - classic "pet me" face :) Cute!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! Olli can be very cute - sometimes. It is not very nice when the dog steals a bread.

      Poista
  12. Olli, sä oot keppostelijoiden kuningas! Etpä todellakaan olisi voinut valita osuvamman mallista herkkua. Mulle olis riittänyt pikkupatonkikin, mutta iso poika tarttee isot eväät. Ja mitäs pienistä turvotuksista, kyllä ihmisetkin ahmii liikaa herkkuja ja sitten turvottaa. Muiskut mestarikeppostelijalle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana-Mirkku <3 Olisi siitä patongista sullekin riittänyt.

      Poista
  13. Yhdyn edellisiin ja totean patongin olevan todellakin anatomisesti parhaiten muotoiltu leipä mäyräkoiralle. :D Voi Olli näitä sun kepposia! En pysty pidättelemään naurua, so sorry! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei muuten niin Olli keppostelee pitääkseen sinut iloisella tuulella :D

      Poista
  14. Tosi tylsää jäädä yksin! Sehän on vähä niinku mäyräkoiran omaisuutta jos siihen yltää! Sitä mieltä ovat myös Funi & Dana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli on just tätä mieltä. Kaikki ruoka on tarkoitettu syötäväksi ja jos ruoka saavutettavissa, se on tarkoitettu mäyräkoiralle.

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!