tiistai 27. joulukuuta 2011

Myrskyää

Australian emäntä vietiin aamulla varhain lentokentälle ja kolmen päivän päästä tytär on viettämässä kesälomaa (toivottavasti) leppoisassa säässä. Meillä sen sijaan arki alkoi myrskyisästi ja huonosta kelistä huolimatta yritimme käydä aamupäivälenkillä. Eihän siitä mitään tullut, rapsakka tuuli ja vaakasuorassa satava lumi pisteli sekä ihmisten poskia että kävi koiran korviin ja silmiin. Ilmeisesti tänään ei tarvitse juuri ulkoilla, nytkin Olli on käpertynyt kuopuksen kainaloon katsomaan elokuvaa.

 Kaiken lisäksi näytti siltä, että ilman hihnaa tuuli olisi vienyt koiran mennessään. 

Myrskyssä ihminen tuntee itsensä melko pieneksi - miltähän pienestä koirasta tuntuu?

12 kommenttia:

  1. Kun on vielä nuo korvat, johin tuuli tarttuu:) Katselin Vilman korvia eilen ja ajattelin senkin lähtevän lentoon. Teillä vielä tuuli pääsee ottamaan oikein vauhtia, kun ei ole mäkiä esteenä.

    VastaaPoista
  2. Maalla anoppilan Tarmo pelkasi paukkuvia kattopelteja ja ihmetteli kun istuimme kynttilan valossa lukemassa ja menimme nukkumaan klo 9 illalla. Tanaan saimme sahkot ja veden 1,5 h katkon jalkeen, kaatuneet puutkin on raivattu tielta. Voisimme jo lahtea kaupunkiin, mutta loma(ylityo)viikolla ei ole kiiretta. Uusi myrsky on nousemassa, ehka jaamme uudestaan mottiin...

    VastaaPoista
  3. Katriina, pahin myrsky meni aika nopeasti ohi, eikä ilmeisesti mitään suurempia vahinkoja sattunut. "Omaan" satamaan ei päästy katsomaan myrskyä, koska merivesi oli noussut ajotielle asti eikä tavallisella autolla päässyt läpi. Ikinä ennen ei moista ole nähty.

    Lumo, huonolla ilmalla on syytäkin rauhoittua kirjan kanssa vällyjen alle eikä lähteä liikenteeseen. Jäätyvät tienpinnat ja puuskittainen tuuli ei ole mikään hyvä yhdistelmä. Nautinnollista lomaa sinulle!

    VastaaPoista
  4. Onpa teilläkin tuullut ja myrskynny. Mäkin menin ihan pieneen kyyryyn, kuun tuulenpuuska osui. Ei ollu kyl yhtään kivaa. Läps, läps, sanoiat korvat.

    VastaaPoista
  5. Wou, mikä kuva Ollista myrskyn armoilla! :o Juuri tuolta meidänkin tytöt pihalla näyttää ja ihan saa oikeasti pelätä, ettei vaan tuuli nappaa neitokaisia mukaansa, HUI!

    Upean lumiset maisemat teillä siellä pohjoisessa on! Meillä myrskyää taas uudestaan ja maa on ihan musta ja paljas, ööks.. Paree on vaan pysyä sisällä ja avata (taas) uusi suklaarasia. ;DD

    VastaaPoista
  6. Myrsky, lumisade tuntui siltä kuin olisi pieniä nauloja nakeltu korvaläppiin. Ei yhtään kiva. Ja ilman hihnaa olisin varmaan lähtenyt lentoon. Lentävä mäyräkoira - siinä olisi rantojen miehetkin olleet ihmeissään!

    Annamari, lunta on tullut tänään lisää, mutta ei täällä vieläkään ole kunnon hiihtokelejä. Viime vuonna päästiin jo marraskuussa jäälle kävelemään ja verkoille (siis jään alla oleville) saattoi mennä autolla. Nyt meri pauhuaa eikä jäästä ole tietoakaan.

    VastaaPoista
  7. Mulla on tuo myrskysää mennyt aivan ohi. Olen majoittunut koirien kanssa sohvalle ja ainut pilkahdus karseasta kelistä koettiin Stellan kanssa parilla pissalenkillä talon nurkalla :D Mutta teidän kuvista voidaan siis päätellä, että on myrskynnyt :)

    VastaaPoista
  8. Sunan, pahin myrsky meni ohi aika nopeasti ja iltapäivällä mekin käytiin Ollin kanssa pitempi lenkki. Satamaan ei päästy edelleenkään, kun vesi oli noussut tielle asti.

    VastaaPoista
  9. Toivotaan, että tytär pääsee takaisin Australiaan ihan sujuvasti.Kun myrskyää niin sitä on parasta käpertyä sohvalle tai nojatuoliin ja lukea vaikka kynttilän valossa:) Tätä meillä harrastettiin kun sähköt menivät ja pysyivät poissa reilun vuorokauden. Aika pieneksi sitä tuntee itsensä kun oikein tuivertaa.Voi olla, että jopa mäyriskin tuntee itsensä pieneksi myrskyn armoilla. Ainakaan Ossi ei tykkää hirmuisesta tuulesta. Terveiset Kirkkonummelta M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  10. M-L ja Ossi, mietiskelinkin myrskysäässä, että onkohan teillä mennyt sähköt? Täällä kaupungissa linjat on maassa eikä kaatuvat puut katko sähköjä, mutta teillä on eriasia. Onneksi oli joulun aika ja suurimmalla osalla ihmisiä kynttilöitä varastossa. Eihän teille ehtinyt tulla vilu? Ja miten saitte ruokahuollon järjestetyksi?

    VastaaPoista
  11. Mekin uhmattiin myrskyä. Sitä on ihminen niin pieni tuon luonnon keskellä. Metsään ei edes uskaltanut mennä ettei saa puita päähänsä. Onneksi sähkökatkokset olivat vain hetkellisiä, mutta mielenkiintoista oli kävellä täysin pimeässä :)

    VastaaPoista
  12. Sheriffit, meidän lähimetsässä kaatuu puita joka myrskyllä, joten parempi on tuulisella säällä katsella joku muu lenkkipaikka.

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!