keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kova blosa

Tänään herättiin myrskytuuleen ja sateeseen. Toinen verkkomerkki oli kadonnut ja päivällä katosi sitten se toinenkin. Soutuveneellä ei ollut koko päivänä mitään asiaa järvelle. Illalla ei auttanut muu kuin lähteä isolla veneellä etsimään verkkoja ja naaraamalla ne sitten löytyivätkin järven pohjasta merkkeineen. Kova homma oli nostaa verkot metrisessä aallokossa ja varsinkin, kun innostunut mäyräkoira oli menossa mukana. Innostusta lisäsi pari lahnaa, jotka olivat jääneet verkkoon. 
 
Kotiväki oli koko päivän varuillaan, ettei koira tipahda laiturilta. Jostain syystä vesisadekaan ei saanut koiraa jäämään sisälle. Jos kotiväki oli lähdössä ulos, lähti koira mukaan joka kerta. 

Vesi on ylhäällä, mikä näkyy myös alemmassa kuvassa. Maakunnassa vesi on noussut vilja- ja perunapelloille. Meillä vedentulo näkyy vain ylimääräisenä työnä, kun pitää jatkuvasti tyhjentää veneitä vedestä. Koska kyseessä on suvun yhteismökki, veneitäkin on moneen lähtöön. Tämän lisäksi tuomme oman veneen aina tullessamme. 

Päivällä käytiin ajelemassa Pihtiputaalla, kun jotain tekemistä piti keksiä sadepäivälle. Emäntä osti vähän mökkilukemista, kevyttä tietenkin. Huomenna mennään kylille täydentämään jääkaappia ja hakemaan mökkivieras linja-autoasemalta. Loppuviikoksi onneksi on luvattu vähän parempaa säätä. Tänään ilma +8°, vesi 16,5°. 

10 kommenttia:

  1. Tuohan kuulostaa ihan nykyaikaiselta ja muodissa olevalta elämyslomalta. Eräät hakevat sitä elämystä kaukaa ja kalliisti, joillekin sellainen on suotu ihan kotimaassa omalla mökillä.
    Hikoillakaan ei tarvinnut, elämys sekin elokuun alkuviikoilla. Ja Olli koko ajan valppaana mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikon alussa oli +28 lämmintä, nyt 20 astetta vähemmän. Suomen kesä on yllätyksellinen. Onhan tämä sellaista extremeä välillä, mutta olispa kiva tuoda tänne mökille joskus joku kunnon kaupunkilaiskukkakeppi viikoksi :D

      Torstain ohjelmassa ollut jo veden hakeminen lähteestä (veneellä siis) ja mustikoiden poimiminen C-vitamiinitarpeen tyydyttämiseksi sekä verkkojen puhdistaminen ja mökin siivoaminen (roskat lakaistaan lattialta ja nakataan metsään).

      Ollin ohjelmassa ollut myyrien kotikolojen nuuskiminen ja kolojen kaivaminen suuremmiksi. Rannan tarkastaminen alkaa olla vaikeaa, kun vesi on noussut niin korkealle. Täällä meidän maakunnassa on paikoin vesi korkeammalla kuin kevättulvien aikana.

      Poista
  2. (pyörittelee päätä ihmeissään...) kahdeksan astetta - minä lähtisin kotiin ja lujaa :) Onneksi mökin sisällä on varmaankin lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökin sisällä laitetaan pökköä pesään ja taas tarkenee. Viime viikolla oli ulkona lämpimämpää kuin nyt mökin sisällä.

      Poista
  3. Hui, mikä myrsky! Täälläkin sataa ja tuulee. Aamulenkillä emännällä oli näpit jäässä ja Mirkulla lämpösadetakista huolimatta koko ruumis ihan palelemistärinätilassa. Eikös elokuu ole KESÄkuukausi? En halua vielä hansikkaita!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuu on KESÄkuukausi, sen vuoksi vietämme nyt KESÄlomaa KESÄmökillä. Kesä on kesä, sanoi emäntä eilen ja veti kalsarit jalkaan.

      Poista
  4. Siitä huomaa, että tämä Suomi on oikeasti iso maa, kun täällä etelässä on ollut ihan jees lämpötilakin. Nytkin on siinä 19 astetta ja 600 km pohjoisempana huomattavasti vileämpää. Tyttö oli riemuissaan, kun pääsi kirjallisista läpi. Nyt olisi sitten jossain vaiheessa se insinööriajon paikka. Nauttikaa viimeisestä KESÄkuukaudesta, vaikkakin kalsarit jalassa. Terveisii ja Ollille rapsutuksia M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ei sada yhtään niin paljon kuin eilen. Itse asiassa tänään ei ole satanut ollenkaan. Poimittiin mustikoita ja haettiin linja-autoasemalta poika saunomaan. Ja kalastamaan. Miehet ovat olleet jo monta tuntia järvellä - pitääkö tässä ruveta itse saunaa lämmittämään. Olli on onneksi seuramiehenä, tosin nukkuu sekin.

      Nyt vaan tyttärelle onnea inssiin!

      Poista
  5. Heh, ei parane Ollin jäädä sateessakaan sisälle kun mökillä ootte - mistäs sen tietäisi vaikka lähtisitte samantien veneellä hakemaan lisää lahnoja ilman koiraa! :-)) Täällä etelässä on tosiaan lämmin vielä, mutta kyllä minusta noissa syyskeleissä mökillä on oma viehätyksensä myös, kun voi takassa polttaa tulta ja kuunnella ulkona ulvovaa tuulta. Mukavaa loppuviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy tuntuu ikävältä, mutta syksyyn liittyy ihania tunnelmia kuten mainitsesi takkatuli. Sohvan kulmassa villasukat jalassa voi alkaa lukea joululehtiä (niinpä!) tai tehdä vaikka iso pellillinen kotipizzaa. Kesän kuumuudessa tekee mieli raikasta ruokaa, salaatteja tms. ja talvella taas jotain uuniruokaa. Koiralle kelpaa sama ruoka kesät talvet, se on niin helppoa tuo koiran elämä!

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!