sunnuntai 5. elokuuta 2012

Mökillä taas

Muutaman kaupunkipäivän jälkeen tulimme jälleen mökkeilemään. Sää ei ole niin kesäinen kuin viikko sitten ja laukkuun pakattiinkin villasukat, fleecet ja sadeasut. Olli saa pärjäillä ihan omalla nahalla. 

 Olli tarkastaa, mitä laiturilta näkyy. Vettä, vettä ja vettä. 

 Olli tarkastaa, mitä soutuveneestä näkyy. Vettä, vettä ja vettä. 

Tässä yksi syy, miksi Ollin on käytettävä mökillä huomioliiviä ja punaista liinaa. Ilman niitä koira katoaisi rannan heinikkoon ja risukkoon. 

Näissä maisemissa (ulkohuussin ja kannettavan veden maailmassa) ladataan akut syksyä varten.

Tänään on ehtinyt olla jo rankkasadetta, ukkosta ja auringonpaistetta. Mielenkiintoinen sääviikko taitaa olla ennusteiden mukaan tulossa.

12 kommenttia:

  1. Mahtavat maisemat akkujen lataamiseen!
    Olli hei, kun siellä on niin paljon vettä ja sä hengailet rannalla, niin nappaa välipalaksi aina silloin tällöin jokunen kala!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheesti vettä joka paikassa ja taivaalta on tullut sen verran lisää, ettei tee mieli makoilla heinikossa. Kuivia päiviä toivotaan ihan jokainen.

      Poista
  2. Ihana ylimmäinen tarkastaja oot, Olli - niin virallisen oloinenkin vielä liiveissäsi! Teillä on kyllä valtavan hienot maisemat siellä, kyllä noita katsellessa kelpaa akkuja ladatkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin tykätään maisemista, vaikka mökki onkin järven perukoilla. Veneellä pääsee sitten "isommille" vesille.

      Poista
  3. Nyt olen pitkästä aikaa nähnyt livenä oikean "Ollin", kun meidän naapurustoomme muutti samanlainen musta urosnakki. On niin komea ja omaa komean äänen, jos olisi korkeammat jalat, niin ihan täydestä menisi vaikka dobermannina.
    Siis todella kaunis koira, kuten Ollikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja onnea teille, kun olette saaneet valioyksilön naapuriksi. Älkää pahastuko, vaikka komea urosnakki haukkuisi teidät mennen tullen ja palatessa. Sitä se Ollikin tekee, valitettavasti. Vain rajanaapurit saavat kulkea ilman haukkuja pihan ohi.

      Poista
  4. Mukavaa mökkeilyviikkoa. Itse olen viettänyt pari päivää noissa meidän vadelmapuskissa. Noin kymmenisen litraa olen kerännyt. Otin jo osan appiukon arkkupakastimesta käyttöön:) Omaan pakastimeen mahtuu vielä jokunen litra. Vadelmaa pukkaa niin, etten ole aiemmin nähnytkään..

    Olli-ylitarkastajalle kanssa mukavaa mökkiviikkoa. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmien kerääminen on hidasta, mutta on niitä ihana sitten talvella syödä ja muistella kesää!

      Olli-ylitarkastaja on ollut jo yli-innokas veneilemään ja kalastamaan. Emäntä toivoisi jo hieman vähemmän innokasta kaveria.

      Poista
  5. Ei pääse jano yllättään, ku sulla on noin iso vesikuppi. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä luulis. En mää kuitenkaan juo tuosta isosta kupista vaan ihan erikseen lähteestä haettua lähdevettä. Vain paras on kyllin hyvää.

      Poista
  6. Kaunis paikka lomailla. Pitkä liina hyvä keksintä koirilla, koiralla on tietty vapaus mutta ei täyttä vapautta lähteä omille teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vapaa, mutta kahleissa. Näinhän se on. Liina on muutenkin hyvä, siitä on kerran noukittu poika rantavedestä :D

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!