torstai 15. marraskuuta 2012

Roskisdyykkari

Urbaanin sanakirjan mukaan roskisdyykkari on henkilö joka etsii roskiksista tavaraa. 

Uskoisitteko, että tämä viattomalta näyttävä mäyräkoira oli pitkän päivän ratoksi tehnyt pienen tutkimusretken keittiön roskiskaappiin... 

Kotiväki oli sanaton tämän yllätyksen kohdatessaan, kunnes koira komennettiin omalle paikalle ja emäntä jupisi itsekseen siivotessaan ja imuroidessaan. Roskia oli olohuoneessa asti, mutta onneksi koira ei ollut loukannut itseään sirpaleissa. 

 "Mää oon vaan pieni viaton mäyräkoira, jolla tuli aika pitkäksi."

Ollilla on taas takajalkojen nivuksissa ihottumaa, jota ei eilen ollut. Laitoin vähän eläinlääkäriltä saatua geelirasvaa (Fucidermiä) ja ihottuma rauhoittui välittömästi. 

Käytiin iltalenkillä pururadalla, jossa on kunnon valot. Pimeä tulee jo aikaisin. Liian aikaisin.  
Kivoja lenkkikelejä kaikille!

26 kommenttia:

  1. Rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Olli Omatoiminen osallistui kodinhoitoon, ehkä ei taito ihan riittänyt. Olli tarvii enemmän harjoitusta, siinä ongelman ratkaisu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole koira aikaisemmin ole osannut avata kaapin ovia, nyt sekin taito on sitten opittu. Koska lapsilukkoa on tarvittu parikymmentä vuotta sitten, ei moisia vempaimia ole tallessa enää. Virittelin nyöristä ja pikalukosta koiralle hidasteen kaapille pääsyä estämään. Esteitä ei mäyräkoira tunne.

      Poista
  2. Olli rakas, eikös me olla puhuttu tästä jo? Ei mennä tonkimaan vaarallisiin paikkoihin! Onneksi et nyt sentään saanut syötyä itseäsi halkeamispisteeseen etkä satuttanut itseäsi mihinkään. Muiskaukset sinun aina niin kekseliäälle ja jekuttelevalle luonteellesi (ja kärsivällisyyttä jupisevalle kotiväelle)!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirkku-kulta, mulla oli niin kauhean tylsää. Äippä lähti jo seitsemältä töihin ja jouduin viihdyttämään itseäni tupsluurien välissä päivystämällä talitintteja ja harakoita. Sitten tuntui, että pitää saada vähän äksöniä. Roskiksesta löytyi salaatinjätteitä ja kananamunankuoria. Ne on hyviä.

      Poista
  3. No minkäs sille voi, kun on tylsää... Minä osaan avata liukuovet mennen tullen ja kaivaa stopparit pois. Eilen emäntä viritteli maalarinteipistä pitkän pätkän kahden vierekkäisen ovenrivan (kenkäkaappi) välille. Minä katselin vierestä ja sain kuin sainkin ne kieputukset työpäivän aikana avattua. Ja sitten irroitin kengistä pohjalliset ja söin pari pyykkipoikaa...

    Tv. Intiön Elvis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säähän Elvis oot melkoinen fakiiri.
      Saapa nähdä, miten äipän "lapsilukko"-viritelmät kestää mäyräkoiran käsittelyssä.

      Poista
  4. Keppostelukausi on taas siis siellä alkanut, hitsi.. *pienimuotoista repeilyä sisäänpäin* ;D

    Olli on kyllä uskomattoman kekseliäs noissa touhuissaan! Onneksi ei tosiaan satuttanut itseään sirpaleisiin. <3

    Meillä, varsinkin Rilla, on kova tyttö availemaan vaatekaapin liukuovia. Hän tykkää loikoilla siellä alahyllyillä. Joskus, kun en meinaa löytää Rillaa mistään, niin huutelun jälkeen pörröinen pää kurkistaa kaapista. Se ON huvittavaa. :D

    Fuciderm on tuttua salvaa Rosa-mummun ajoilta. Oikein tehokasta tavaraa!

    Terkkuja sinne ja keppostelijalle rapsutuksia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Repeiltiin sitä meilläkin... minkäs koira luonnolleen voi. Olli on aina tuntenut outoa vetoa roskiksiin - meillä kaikilla on omat heikkoutemme!

      Keppostelija lähettää iloiset haukut!

      Poista
  5. Hihii, kiva ainakin lukea Ollin touhuista! Iines nukkuu aina poissaollessani ja joskus harvoin se on kaivanut jonkun pohjallisen kengästä. Ehkä jonain päivänä on täälläkin kotiintullessa yllätys vastassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiran järjestämät yllätykset ovat järjestään olleet kaikkea muuta kuin toivottavia!

      Poista
  6. Nou, nou, nou, jesh, Olli. Siis todella ekstriimiharraste tommonen allaskaapin dyykkääminen. Meil siäl on syävyttäviä pesuaineitakin. Äippää alko karmaseen, että jos mekin.

    Mut toisaalta sä oot siältä roskiksesta löytäny sattumiakin, joten hyvin ymmärrämme, että roskis on hyvin kutsuva. Mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kaapissa pesuaineita, mutta en mää niihin koske, kun ne on myrkyllisiä ja haiseekin pahalta. Olin muuten kätevä ja sain roskapussin pois ämpärin ja hyllyn välistä niin että suodatinpussit poroineen jäi roskisämpärin pohjalle. Nekin katos haisee pahalta.

      Poista
    2. Sä, Ollikka, oot kyllä kätevä emän... mäyräkoira!

      Poista
    3. Meidän äippä oli kätevä emäntä, kun sillä siivous sujui rivakasti. Kattelin ihan ilolla sen touhuja.

      Poista
  7. Voi Olli :D Sää oot ymmärtäny, että emännälläkin pitää olla jotain hommaa ku se tulee kotiin ;) ja kaikkien pitää saada tietää että sä olet tylsistynyt yksin kotona :D (Dana näyttää sen pissaamalla samaan kohtaan. Tai sitten kakkaamalla. Sitten on jo ollut tosi paska päivä!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäs se piristäisi väsynyttä emäntää työpäivän jälkeen yhtä paljon kuin siivoaminen!

      Poista
  8. Mistäs sä oot oppinut ovien avauksen, voisit kertoo mullekin. Mä näin et mamma laittoi maksalaatikon jämät roskikseen, voisin käydä syömässä pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo ennen osannutkaan, mutta nyt roskis tuoksui tosi hyvälle. Kun kuonon saa oven alareunan alle, sen voi kuonovoimalla aukaista. Kait. Näin äippä päätteli.

      Miksi se sun mammas laittoi maksalaatikon roskikseen, jos sillä on koira? Mehän voidaan syödä jätteet, ettei tarvitse kaatopaikalle hyvää sapuskaa roudata.

      Poista
  9. Mahtia, Olli!:D Ihmisväelle on hyvä järjestää näin syksyn tullen pientä askaretta pimeiden iltojen iloksi! Ja mäyräkoirahan toki osaa järjestää itse itselleen ajanvieteaskareita ;)

    Sul on vissiin ollu vähän nälkä? Ja vähän tylsää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsyys ja nälkä on aina huono yhdistelmä. Pitäis äipänkin se jo vähitellen ymmärtää.

      Poista
  10. Rispektii sulle Olli, kun osaat avata ovetkin! Mun sisko osas kanssa, joten mun ei tarttenut koskaan opetella. Luulis jo tolla menevän pikkuhiljaa perille, että sun pitää saada enämpi ruokaa, että jaksat sitten nukkua koko päivän - ilman että tulee tarvis lähteä sitä sapuskaa omatoimisesti ettimään, nääs. Mukavaa viikonloppua sulle, t. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mua sitten illalla nukutti makeasti, kun oli päivä pitänyt puuhastella keittiössä. Nää on niitä keittiöhommia vaan... lauleskelin siinä askareiden lomassa.

      Mauri-setä, sullekin mukavan rentoa viikonloppua!

      Poista
  11. Olli, olemme ihastuneita taidoistasi! :) Aslan availee kanssa ovia, mutta ei ole vielä keksinyt roskakaappia (sitä päivää odottaessa ja pelätessä...) Onneksi et kuitenkaan ollut satuttanut tassujasi sirpaleisiiin! Kyllä kannattaa ehkä kuitenkin pysytellä vaatekaappien yms. availussa, niin ei satu pahoja hasardeja.

    Olemme silti vaikuttuneita!

    t. AA-kerholaiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukuovien avaaminen on varmaan seuraavaksi opittava... heti piti kyllä katsoa tassut, mutta ehjät olivat. Keramiiikasta ei onneksi tule niin pahoja siruja kuin lasista olisi tullut.

      AA-kerholle reipasta viikonloppua!

      Poista
  12. Voi Olli-polli. Aika sotkun sait aikaan. Samalla kyllä tarttee ihailla sinun taitojasi. Meillä ei onneksi osata availla ovia tuolla lailla. Ja aika nopiaan siitä tulisi loppu, kun minähän kuitenkin pirttihirmuna täällä mekastan päivät pitkät. Onneksi ei tosiaan tassuille käynyt kuinkaan. Mukavaa viikonloppua M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vietetään vähän rauhallisempaa iltaa, kun Olli on ilmeisesti loukannut selkänsä päivän aikana. Tultiin kotiin ja vastassa oli vaisu koira, liekö tipahtanut sohvalta/tuolilta?

      Joka päivä jotain... *huokaus*

      Laitan sulle s-postin.

      Ihanaa viikonloppua sinne Kirkkonummelle!



      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!