torstai 15. syyskuuta 2011

Kova luu

Ostin Ollille pari viikkoa sitten ison solmuluun, mutta joko maku ei ole ollut kohdallaan tai sitten luu on ollut muuten vain vääränoloinen, koska Olli ei ole saanut siitä mitään irti. Joskus on kuljettanut luun eteiseen ja jättänyt sen sinne. 

Tänään ajattelin poistaa toisen solmun, jos se vaikka uudistaisi luun. Ensin yritin ruuvimeisselillä. Ei onnistunut. Sitten vein luun (kirves)miehelle ja tämä joutui useamman kerran lyömään luuta kirveellä, että saatiin solmu irti luusta. Tämän jälkeen tukin luun väleihin oltermannia ja nyt alkoi luu maistua. Sen parissa on sitten ilta vierähtänyt niin, että iltalenkkikin on jäänyt väliin. Tosin iltapäivän pikapyrähdys venyi tuntiin, kun miesväki käveli kaupungista kotiin pyöräilevää emäntää vastaan. 

Opetus: siihen mihin ei kirves pysty, koiran hammas pystyy.


Kesäinen kuva arkistosta. 
Ei meillä enää ihan noin kesäistä ole, vaikka aurinko onkin tänään paistanut ja ruohokin kasvaa edelleen.

9 kommenttia:

  1. Ei tullut vielä noita solmuluita kokeiltua, eikä siis kannatakaan, koska meiltä ei kirvestä löydy. Oikeisiin luihin suhtaudun nyt vähän varoen, kun halkesi takahammas siinä.

    VastaaPoista
  2. Katriina, ihan kovimpia luita en osta Ollille, medium-härännahkarullat ovat sopivia. Oikeita luita ei syödä, poronluistakin meni maha ripulille.

    VastaaPoista
  3. Ai Oltermannia luun rakosiin? Toi idea pitää tarjota meidän äipälle. Jesh!

    VastaaPoista
  4. Myrsky, onni olisi saada kokonainen oltermanni!

    VastaaPoista
  5. Näköjään toisinaan tarvitaan pientä kikkailua, että mäyräkoira pääsee nauttimaan herkuistaan :D

    VastaaPoista
  6. Sunan, itse asiassa mäyräkoiran saa melkein raivon partaalle kätkemällä juustoa paikkaan x.

    VastaaPoista
  7. Meillä ekana syödään luu keskeltä katki ja solmuosat lauma syö viimeisnä :)

    VastaaPoista
  8. Mikä ihme on solmuluu? Meillä kyllä menee atomeiksi nahkaluu kuin nahkaluu. En ole vielä sellaista löytänyt johon Ossin hampit eivät tehoaisi:) Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  9. Paloma, Olli puolestaan irrottaa solmut ensin, mutta nyt oli niin kova luu, ettei saanut solmua irti.

    M-L ja Ossi, onkohan Ollista tullut mukavuudenhaluinen?

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!