keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hyvät ja huonot uutiset

Käytiin tänään eläinlääkärissä. Sehän ei ole enää uutinen vaan kuuluu meidän normaaleihin kuukausirutiineihin. 

Hyvät uutiset: tassuissa eikä ihossa ole hiivaa. Tassuissa on furunkuloosimuutoksia (vanha tuttu) ja saatiin reseptillä jotain M-alkuista shampoota. Lähiapteeksissa ainetta ei ollut, joten odotamme huomiseen ja haemme shampoon sitten. Kaupungissa on tietenkin muitakin apteekkeja kuin meidän lähiapteekki, mutta mielellään asioimme tutussa paikassa lähellä. Olli saa sitten omat juhannusshampoot. 

Huonot uutiset: napatyrähaavassa on ompelulankareaktio eli ihon alta puskee siimaa ja haava on ärtynyt sekä erittää vähän nestettä. Tämän vuoksi Olli on taas kerran antibioottikuurilla. Ja iltaisin suihkutellaan.

Parin viikon päästä kontrolli.

Olli on saanut eilen yhden naudanrasva-annoksen ja vielä tänään maha on toiminut normaalisti. Nyt peukut pystyyn, että saadaan paino nousuun. Suunta on oikea, sillä tänään eläinlääkärin vaa'alla Ollin paino oli 11 kg. Vielä kilo ja Ollikin näyttäisi taas itseltään.  


23 kommenttia:

  1. Voi EI huonoille uutisille, voi JES painonnousulle!

    Pidämme täällä peukut ja tassut pystyssä, että Olli-poika toipuu nopeasti ja on kohta on, entinen itsensä, sekä terveyden että painon suhteen!

    Ihmisiltä tsempit halien kera, humppatukilta ymmärtäväinen tönäisy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos peukuista!

      Olli tervehtii humppatukkakavereita ja toivoo pikaisia leikkihetkiä puistossa.

      Poista
  2. Voi Olli-poika, pikaista paranemista!
    Iso muisku Mirkulta!<3

    VastaaPoista
  3. Voi Olli-kuomaseni, toivottavasti se napatyrähässäkkä korjaantuu lääkityksellä. Ja korjaantuuhan se.

    Mäkin oon lihotuskuurilla kuten sä. Ei pössömpää tää mässäily :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvää se naudanrasva. Aattele, pelkkää rasvaa, ai ai. Tosin emäntä säännöstelee ja saan sitä vaan joka toinen päivä näin aluksi, ettei mene maha sekaisin.

      Poista
  4. Voi Ollia! Itsellänikin on ollut ompelulankareaktio; käsivarren isosta ommellusta arvesta puski lankaa ulos useaan otteeseen, arpea kun korjailtiinkin pariin otteeseen. Antibiootille en onneksi joutunut vaan kylmän viileästi nyin lankoja irti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli lähettää terveisiä kohtalotoverille.

      Poista
  5. Meiltä myös tsempit ja paranemistoivotukset! Mauri-sedällä oli samanlainen reaktio aikoinaan leikkaushaavassa, se onneksi parani pian kun tikin pätkät saatiin sieltä pois. Nyt vaan pikkasen malttia vielä ja Olli on taas priimassa keppostelukunnossa ennenkuin huomaattekaan! :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta!
      Kahden viikon päähän saatiin kontrolliaika juuri sen takia, että saataisiin sitten loputkin tikinpätkät pois. Eikös niiden pitänyt olla sulavia?

      Poista
    2. Piti olla sulavia tikkejä Maurillakin, mutta ell:n mukaan iho reagoi Maurilla tikkilankaan nopeammin ylimääräisenä vaivana, kuin mitä itse tikit ehtivät sulaa, ja siitä seurasi hurjan näköinen reaktio. Niinkuin sanottu, se kyllä rauhottuu varmasti pian. Voimia Ollille ja kotiväelle!

      Poista
  6. Voi höh, Olli, kun joudut noiden lääkkeiden kanssa nyt taiteilemaan. Parempaa vointia jo heti kohta ja juhannuksen myötä vaan kohentuvaa kuntoa. Nauti auringosta aina kun se näkyy, ja siitä - uhhh - rasvasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy vaan luottaa eläinlääkärin sanaan, että antibiootit ovat tähän aikaan kesästä tarpeen tulehdusvaaran eliminoimiseksi.

      Rasvaa polttoaineeksi, sanoo Olli!

      Poista
  7. No voi sitä mokomaa napatyrää! Eiköhän se tuosta antibiooteista ainakin tokene. Hyvä ettei teidän tassupotilaalla ollut hiivaa. Täällä mekin pesemme Malasebilla tassuja joka toinen päivä. Tuntuvat olevan tassut jo paremmassa kunnossa ja tulehduskin alkaa hellittää. Amtibioottejahan se Ossikin popsii juuri nyt. Paranemista Ollilaan Ossilasta! M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti shampoo auttaa. Eläinlääkäri kertoi, että toiset ovat käyttäneet shampoota kymmenenkin vuotta. Ei kuulemma kannata välittää ohjeen mukaan olevasta 16 viikon käyttöajasta. Jos on ongelmia, shampoo käyttöön ja sillä siisti.

      Poista
  8. Hitsin-vitsit.. Se shampoo on varmaan Malaseb -nimistä. Oikein hyvä tuote. Edesmenneellä Rosa-westiellä sitä käytettiin hiivan häätöön, mutta auttaa moniin muihinkin vaivoihin esim. juuri furunkoloosiin. Myös hiivaan paljon käytettyjä Canofite-tippoja määrätään usein furunkoloosiin hoitoon.

    Joskus olen kuullut, että laimennettua mäntysuopaa voidaan käyttää furunkoloosiin taipuvaisilla koirilla ennaltaehkäisevänä hoitona kosteilla keleillä. Löytyisiköhän googlettamalla aiheesta lisää?

    Tervehdyttäviä rapsutuksia lähetämme täältä sinne ja toivotamme oikein hyvää juhannusta! <3

    PS. Hieno homma, että Ollin massu tuntuu kestävän naudanrasvaa - hyvä, hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtenä keväänä furunkoloosi oli pahana, mutta kun päästiin käymään merivedessä (siis pakottamalla koira kahlaamaan meriveteen), vaiva parani. Sattumaa tai ei. Aina voi uskoa.

      Poista
  9. Elli ja emäntä täällä pitävät peukkuja pystyssä pikaisen tervehtymisen ja painonnousun puolesta. Tsemppiä Olli!
    Hyvää juhannusta koko porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja oikein mukavaa juhannusta teillekin!

      Poista
  10. Jopas oli outoja sanoja, furunkuloosi ja ompelulankareaktio. Kertoo siitä, että terveitä ollaan oltu.

    Mitenköhän meille käy - Nelli on menossa sterilisaatioon juhannuksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postailepa sitten Nellin kuulumisia toimenpiteen jälkeen.
      Toivomme hyvin sujuvaa operaatiota ja nopeaa tervehtymistä toimenpiteestä.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Huomenna uudelleen haavatarkastus. Nyt näyttää hyvältä!

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!