maanantai 25. marraskuuta 2013

Talvi tuli

"Tuolta se talvi tuli..."

Ja valkeus tuli. Sunnuntaiaamuna mies lähti käyttämään mäyräkoiraa aamuasialla ja lunta oli satanut niin paljon, että Ollin pistooli kulki lumessa. Sehän ei ole Ollin mieleen ollenkaan, sillä citynakki ulkoilee vain auratuilla teillä. Aamulenkki kestikin noin 5 minuuttia ja sen pituus oli tien päähän ja takaisin eli noin 30 metriä. Saa sitä aikaa lyhyellekin matkalle kulumaan. 

Päivälenkki auratuilla teillä olikin yhtä riemua! Ja lumitraktori ehti loppupäivästä meidänkin tielle ja sitä mäyräkoira kävi tervehtimässä tuttuun tapaansa haukkua räkyttämällä. Mitä sitä toimintatapojaan muuttamaan.

Talvista viikkoa ja toivomme eteläänkin tätä ihanaa valoa, mutta ihan kohtuudella.

16 kommenttia:

  1. Meki olemme tätä valkeutta ihastelleet kovin :) Toki täälläkään ei mielellään umpihangessa olla, mutta kiva sinne on loikkia. Emännällä ja isännällä ainaki kunto kasvaa. Eikä tosiaan ole mukava,että vehkeet palelultuu....aatteleppa omalle kohalle ;D

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan ihana kuva komeasta Ollista! Siinä on niin mäykylle tyypillinen etutassujen asentokin ja jalo profiili hyvin esillä. Komea Olli.

    Kaikki aurauskoneet, mopot ja roska-autot täytyy tietenkin haukkua huolella. Kesällä isoimmat ruohonleikkurit kuuluvat samaan kastiin. Onhan maailmassa joku järjestys oltava.
    Aurattua lumista alkanutta viikkoa Ollilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Olli ei vahingossakaan suostu katsomaan kameraan kuvaa otettaessa...

      Poista
  3. Voi kuinka luonto on heti kaunis, kun ensilumi sataa. Aivan ihanaa. Olli mätsää hyvin tuohon valkeaan maisemaan, ovat yhdessä kuin sulho ja morsio. ♥
    Meillekin tuli talvi, tosin ilman lunta, ensi kertaa pakkasasteita, aamulla -3 ja aurinko paistaa täydeltä terältä.
    Terveiset Ollilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teilläkin on aavistus talvesta! Jospa saisitte vähän luntakin, jos kylmä virtaus sattuisi puhaltamaan täältä käsin. Tosin Etelä-Suomikin taitaa olla vielä ilman lumipeitettä. Kyllä me jo ehdittiin tätä odottaakin.

      Poista
  4. Ja mikä parasta. Talvisissa maisemissa on ihanan pehmeä tassutella eteenpäin. Niin... paitsi jos on hirmeet kinokset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan pehmeetä ja valoisaa. Kylmyys vähän kangistaa, mutta täytyy panna kampetta päälle.

      Poista
  5. Huh huh, onpa teille tullutkin rutkasti tota valkosta kylmää. Hrrr. Meil on vasta huntu maassa. Tänään oli pakkasta 10. Hrrr. Nuttuja pitää kaivaa esille, että tarkenee ja vissiin ne tossutkin on otettava käyttöön ku pakkanen kiristyy.

    Mukavia tassutteluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna oli -7 pakkasta ja mää laitoin takin päälle (äippä auttoi). Ei meinannut löytyä millään asiointipaikkaa, kun paleli niin kovasti.

      Poista
  6. Olli, ystäväiseni, jos lumen ja kylmän vaihtoehtona on kura, loska ja pimeys, otan 1000 kertaa ennemmin sen lumen. Minähän olen positiivinen vilosohvi. Vielä jos ei tarttis laittaa fliisejä tai takkeja, niin olis täydellistä. Tossut ovat vielä kaapissa, onneksi! Ainahan voi myös haaveilla lämpimistä ja kuivista kesäkeleistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se Aatu näin on. Lunta ja pikkupakkasta paljon mieluummin kuin loskaa. Kesähän se on tietenkin parasta aikaa.

      Poista
  7. Täällä ei ole vielä lunta tullut ja minun puolesta voisi vaikka tämä vuosi jäädä väliin, kun sitä kohtuutta elikkä tuollaista 10-20 senttiä on turha toivoa. Pitäkää lumet siellä Oulun korkeudella:) Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtuus tai ei mitään :)
      Me yritetään pitää lumet täällä maassa, mutta eilen illallakin satoi vettä. Nyt on sitten jalkakäytävät ihan jäällä. Pääkallokeli siis.

      Poista
  8. Olli mätsää kyllä hyvin tuon valkoisen lumen kanssa. Me täällä yhdytään M-L:aan ja toivotaan lumien pysyvän siellä pohjoisemmilla leveysasteilla ;) No ehkä se 5x5 on hyvä, eli max. 5 cm lunta ja 5 astetta pakkasta, koko talven saldoksi. Sen verran voin antaa periksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä sitten nähdään, minkälainen talvi saatiin. Nyt ruvetaan odottamaan joulua!

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!