Kävimme eilen mustikkametsässä ja hillasuon reunalla. Mäyräkoira pääsi tietysti mukaan. Metsässä kävely ei ollut kovin mieluista puuhaa, kotiväki piti Ollia hihnassa ja koira oli menossa aina eri suuntaan. Mitä huonompi maasto, sen varmemmin koira yritti vetää kohti autotietä ja autoa. Sitten laitoimme pojan vähäksi aikaa autoon istumaan, jopa alkoi sen jälkeen metsässä kulkeminen kiinnostaa.
Mukavinta mäyräkoiran mielestä oli kuitenkin, kun aloimme syödä eväitä Pilpasuon laavulla, suon reunassa, Olli päästettiin kulkemaan irti. Eipä haitannut sen jälkeen suon märkyys, ei huonokulkuinen maasto, ei risut eikä männytkävyt.
"Tuonne suonsilmään ei olisi kiva pudota", tuumii mäyräkoira.
Mies kulkee suolla, mutta sen verran mäyräkoirassa on citykoiraa, ettei sentään tuonne asti lähde rämpimään.
Mukavintahan se on kuitenkin kulkea pitkospuita!