keskiviikko 31. elokuuta 2011

Fasaania mä metsästän

Nyt tuoksuu lihapaisti. Missä? Missä? Tarkkanäköiset huomaavat kuvan yläreunan keskiosassa kummun takaa kurkkivan fasaanin. Olli ei nähnyt fasaania, mutta haju löytyi.

 Alkoi vimmattu nuuskutus ja jäljestys...

... ja tuosta se meni tien toiselle puolelle. 

 Ja sitten mentiin vielä jäljestämään,

mutta fasaani oli jo kadonnut.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kurkistus naapuriin

Olli katsoi ensin oikeaan,

 sitten vasempaan

ja koska ei ollut ketään näkyvissä, mäyräkoira käveli "aidan" toiselle puolelle naapuriin. Tämä tapahtui eilen kolme kertaa, pari kertaa Olli pääsi jo reilun viiden metrin päähän rajasta. Ylityksestä seuraa aina kotiinmenorangaistus. Oleskelu sisätiloissa hillitsee huomattavasti rajanylityshaluja. (Tänään puretun väliaidan tilalle tulee uusi aita.)

Kuvassa työnjohtaja ja maalarimestari. Työnjohtaja on saanut kerran sotketuksi korvansa ja kirsunsa valkoisella maalilla sekä tassunsa ruskealla maalilla. Onneksi maalit ovat vesiliukoisia. Eipä tosin maalarikaan näy pysyvän puhtaana.

lauantai 27. elokuuta 2011

Lauantain kevennys

Olimme Ollin kanssa iltalenkillä ja ohittamamme urheilukentän laidalla poika ja äiti olivat pallottelemassa.
- Katso äiti, poika huusi, dobermanni!



torstai 25. elokuuta 2011

Olen yksin tällä tyhjällä tiellä

Oulun yllä leijui harvinaislaatuista sumua, uutisoi tämän päivän netti-Kaleva. Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Paavo Korpela arvelee, että kyse oli mielenkiintoisesta sumuilmiöstä. "Kun aurinko alkaa paistaa, sumu nousee matalaksi pilveksi. Joskus sumuilmiöt voivat olla mielenkiintoisen näköisiä. Varsinkin jos sumuun tulee aukkoja, mistä aurinko paistaa, matalat pilvet voivat näyttää savulta. Merisavua se ei voi olla, sillä merisavu syntyy siitä, kun lämpimän meren päälle virtaa todella kylmää ilmaa. Nyt ei vielä ole niin kylmää ilmaa missään, se on talvinen ilmiö", Korpela sanoo.

Tässä merkillisessä säässä lähdimme aamulla Ollin kanssa lenkille. 

 Ensin mentiin puistoon...

 ... ja sieltä pyörätielle.

Reilu vuosi sitten kunnan miehet (?) laittoivat sähkötolpan paikat valmiiksi. Odoteltiin katuvaloja koko syksy ja talvi. No, kesäksihän ei valoja kannata laittaakaan. Taas on pimeät illat ja valoa kaivattaisiin. Ovat varmaan unohtaneet koko asian. Olli ei valita, onpahan säännöllisin välimatkoin pissatolppa. 

 Väliposeeraus. Mäyräkoiraa ei oikein kiinnostanut.

Tänään ei kierrettykään puiston ympäri vaan mentiin vähän eri reittiä. Käveltiin jonkun matkaa autotien reunassa. Oltais voitu kävellä vaikka keskellä tietä, koska tälläkään pätkällä ei näkynyt yhtään ihmistä, koiraa tai kulkuneuvoa. 

 Kotitie. Saatiin kävellä ihan omassa rauhassa.

Ja sitten ollaankin kotiovella.

tiistai 23. elokuuta 2011

Nimilaatta

Ollilla on ollut valjaissa sininen luunmuotoinen nimikyltti puhelinnumeroineen, mutta yhtäkkiä viikonloppuna huomasin sen kadonneen. Suutarilla ehdottivat valjaisiin niitattavaa nimilaattaa, ei jää metsässä oksiin kiinni eikä ole tipahtamisvaaraa. Sellainen tilattiin. Tänä aamuna otin valjaat mukaan ja ruokatunnilla kävin laitattamassa laatan kiinni.


"Kyllä tää mulle kelpaa. Lähdetäänkö lenkille nyt vai heti?"

maanantai 22. elokuuta 2011

Olipa kerran siili ja sen pituinen se

Eilen se sitten tapahtui.

Olli pääsi livahtamaan rakennustyömaalta, varaston ja aidan välisestä raosta, naapurin puolelle ja kävi nappaamassa pihalla sijaitsevan varaston alta pikku-Fiatin kokoisen siilen. Luolakoirageenit löytyvät näköjään tarvittaessa. Tästä yllätyshyökkäyksestä ei siili selvinnyt hengissä. Olli selvisi verisellä kirsulla, kuonolla ja ikenillä. Yhtään piikkiä ei löytynyt. Siilien varjeleminen Ollilta ei onnistunut tänä kesänä, vaikka melkein jo ehdimme niin luulla.

Siili pääsi lepoon metsän siimekseen.



Ps. Osaako kukaan sanoa, miksi blogista on yhtäkkiä kadonnut profiili ja lukijat, enkä saa niitä näkyviin?

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Työnjohtaja

Rakennustarkastaja ja työnjohtaja saapuu varaston rakennustyömaalle tarkastamaan tilanteen. Työ otetaan vastaan sen vaatimalla vakavuudella.

Aika sekaista, lautoja sikin sokin. Lattia kylmä ja kova, ei sovellu mäyräkoiralle ilman pehmusteita.

Loft-tyyppinen pohjaratkaisu tuo avaruutta. Entäs takareuna? Jätetty mielenkiintoisesti avoimeksi, kulku naapuritontille esteetön. Erittäin mieluinen ratkaisu mäyräkoiralle. Onpas ihminen ajatellut kerrankin mäyräkoiran aivoilla. (Mäyräkoira tulee vielä yllättymään. Toim.huom.)

"Mitäs naapurissa näkyy?"


"Kivat kasvit naapurin tädillä."

Tonttien välisestä aidasta on purettu parin metrin pituinen pätkä pois. Tässäkin ollaan menty mäyräkoiran ehdoilla. Kulku naapuriin on kielletty, mutta takajalat ovat kuitenkin omalla pihalla. Sehän riittää.

Tarkastus suoritettu ja kirvesmies antaa kiitokset työnjohtajalle. 
Jokainen on mestari omalla tavallaan.

torstai 18. elokuuta 2011

Mielenosoitus

Torstai-ilta. Ensin lähti kuopus kaupunkiin, sitten emäntä lähti omiin menoihinsa. Olli jäi kuorsaavan miehen kanssa köllimään työhuoneen sängylle. Ja siinä samassa, kun auto oli kaasuttanut pihasta, Olli oli tökkinyt miehen hereille. Iltalenkille mars mars! 
Lenkin jälkeen Olli oli päässyt vielä hetkeksi takapihalle miehen kanssa varastoa rakentamaan. Takapiha on nyt avoin naapuriin rakennustyömaan johdosta, joten mies oli tuonut Ollin sisälle. Ja siitä se sitten alkoi...

Mies oli kurkannut makuuhuoneen ikkunasta sisälle; Olli oli myllännyt sängyn ja nukkunut onnellisena pussilakanan päällä tyynyn vieressä. Oli ilmeisesti huomannut, että ihmiset ottavat päiväpeiton pois ennen kuin menevät nukkumaan. 

Huom. kuvasta on poistettu katuva ja nöyrä mäyräkoira.

lauantai 13. elokuuta 2011

Niin hyvää käytöstä

Eiliseen postaukseen viitaten: kävin Ollin kanssa aamupäivälenkillä. Olli ei vetänyt koko lenkin aikana, vaan käveli fleksi löysällä kepeästi hölkytellen koko ajan ihmisen tahtiin. Pysähtyä ei tarvinnut jokaisen heinämättään kohdalla, ainoastaan harvoin ja valituilla paikoilla. Ison asian poika teki asianmukaisesti metsähallituksen puolelle. Välillä Olli katsoi minuun aivan kuin olisi halunnut sanoa: katso, kuinka hieno mäyräkoira sinulla on. Ja kyllä minä olinkin ylpeä. 

Hyväkäytöksistä viikonloppua kaikille koirille ja ihmisille!

perjantai 12. elokuuta 2011

Huonoa ja hyvää käytöstä

Kotiväen toinen työviikko takana ja mäyräkoira on tottunut arkeen ihmisiä paljon paremmin.
Aamulla Olli käy emännän kanssa puiston ympäri -aamulenkillä ja menee sitten nukkumaan kuopuksen sänkyyn. Yleensä Olli nousee kuopuksen kanssa yhtä aikaa, mutta yhtenä aamuna oli Olli pitänyt kantaa pois pehmeästä sängystä kuopuksen lähtiessä kouluun. Makuuhuoneiden ovet pysyvät päivisin suljettuna. Ja voi sitä riemua, kun kotiväki palaa kotiin. 

Mäyräkoira Pinja kävi maanantaina kyläilemässä ja Olli käyttäytyi kuin pahainen hormonihirviö. Huomaa, että Olli on todellakin tyttöjen perään. Huonosti käyttäytyvä mäyräkoira... Onneksi tihkusateesta huolimatta puistossa löytyi hieman muutakin nuuskuteltavaa kuin vieraan takamus. 

Tiistaina vuorossa olikin iltalenkki emännän ystävättären ja tämän lagoto Paten kanssa. Miesseurassa käyttäytyminen oli mallikelpoista - aivan kuin Olli olisi näyttänyt Patelle, miten hienosti lenkkeillään. 

Mäyräkoira osaa siis aina yllättää; kadoksissa olleet käytöstavat saattavat löytyä seuraavana päivänä.

maanantai 8. elokuuta 2011

Rikkaruohot kuriin täystuho-Ollilla

Meiltä saa tilata tehokasta ja nopeaa palvelua, mikäli haluaa päästä rikkaruohoista ja ehkä vähän arvokkaammistakin kasveista eroon. Täystuho Olli - joka paikan yrittäjä. 
Tällä kertaa Olli yritti kaivautua naapurin puolelle siitä ainoasta kohdasta, jossa on periksi antavaa verkkoa aidan alareunassa. Siinä sai rikkaruohot ja emännän istuttamat kukatkin kyytiä. 

 "Ai määkö tuon oon tehnyt?"

"No en ainakaan tahallani."

lauantai 6. elokuuta 2011

pH

Kerroin eläinlääkärille Ollin roskisdyykkaamisesta ja kuhan ruotojen syömisestä. Eläinlääkäri kertoi, koiran mahan pH:n olevan yhden luokkaa, joten siellä sulaa suurin piirtein rautanaulakin. Tästä innostuneena tutkailin vähän pH-asiaa, koska aikoinaan koulussa kaikki kemiaan liittyvä opetus oli pitkästyttävintä maailmassa. Terveen koiran mahalaukun pH on noin 1-2. Vertailun vuoksi akkuhapon pH on < 1. Esimerkiksi salmonella tuhoutuu, kun ph on yli 10 tai alle 4. Ei siis ihme, että kaikki koiran mielestä ravinnoksi kelpaava menee iloisesti suoliston läpi aiheuttamatta sen kummempia vatsanväänteitä. 

Olli tutkailee surullisen kuuluisaa kuhaa, josta kaikki sai alkuunsa. Olli oli mukana pyydystämässä kalaa, joten oli ilmeisesti oikeus ja kohtuus, että kalastajakoirakin sai osuutensa. 

 Vierellä seuraaminen onnistuisi aina mainiosti, jos lenkittäjä kantaisi kädessään kalaa.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Eläinlääkärissä

Hyvät mäyräkoiraystävät!

Kotiväki vei minut tänään rokotuksia varten Ouluvetin eläinlääkäriasemalle. Se tuntui aluksi kivalta paikalta, koska siellä oli ennestään villakoira ja jonkin sorttinen pystykorva. Kiva loppui heti alkuunsa, koska muiden koirien kanssa ei päässyt tekemään tuttavuutta. Aloitinkin tämän huomattuani välittömästi vinkumisen. Eläinlääkärin ajat olivat vähän myöhässä, joten ehdin vinkua puoli tuntia. Yritin aina välillä karata emännältä, mutta hihna oli kauhean tiukalla. Alkoi ihan ärsyttää. 

Puolen tunnin päästä minut vietiin toimenpidehuoneeseen ja nostettiin pöydälle seisomaan. Vaikka en ole näyttelykoira, osaan seisoa pöydällä mallikkaasti. Kun eläinlääkäri alkoi tutkailla peräpäätäni, istuin ilman komentoa. Samalla, kun eläinlääkäri kehui turkkiani ja muutenkin hyvinvoivaa olemustani, hän kaatoi korvaani puhdistusainetta ja putsasi korvan tarkkaan. Ravistelin loput aineet emännän puserolle. Ja sama toiselle puolelle. Kotiväen mielestä tämä oli tosi mukavaa, koska ostivat pullollisen tätä ainetta kotiin. Tuskin käyttävät omiin korviinsa. Eläinlääkäri vitsaili, että alan nyt varmaan kuulla paremmin. Oli nimittäin mäyräkoiraihmisiä tämä eläinlääkärikin. Kertoi leikanneensa omalta koiraltaan kulkuset pois kilisemästä, joten olinkin ihan kilttiä poikaa rokotusten ajan.

En saanut muuten nappulan nappulaa palkkioksi hyvästä käytöksestä. Onneksi perheen kuopus on kotiutunut kielikurssilta Ranskan rivieralta, että pääsin hänen sänkyynsä köllimään.

Terveisin mäyräkoira Olli,
rokotettu ja terveeksi todettu


Kuva viime viikon mökkireissulta. Olli rakastaa veneilyä ja varsinkin veneen reunalla roikkumista; apea ilme kertoo, että mukava harrastus on kielletty kuten niin moni muukin asia...