lauantai 20. lokakuuta 2012

Missä se syksy on?

Syksy on tullut, ihmisväki sanoo. Missä se syksy oikein on?

Onko se syksy aidan toisella puolella?Ainakin aidan toisella puolella on vielä ruoho vihreää.  Kotipihalla jäätynyt ruoho rapsahtelee tassujen alla. 


Onkohan se syksy kulkenut tästä?


Se on varmaan mennyt puuhun? 


Ei löytänyt Olli syksyä. Löytyi hyviä tuoksuja ja pikkupakkasta, joka oli kuivattanut tiet ja polut. Jos syksy on jo täällä, parasta kuitenkin katsoa vielä ikkunasta, jos se talvi tulee seuraavaksi. 

Ikkunasta on katsottu ahkerasti ulos...

15 kommenttia:

  1. Kuule, Ollikka, se syksy on tääl meillä, mutta se ei ymmärrä laittaa vesihanaa kiinni. Me kohta hukutaan tänne. Sulla on sentään käyny vähän pakkasta. Parempi sekin kuin että joutuu kahlaan kainaloihin saakka lillussa. Kuralillussa ja pollenparhaassa. Niistä on meidän tiet tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mää ymmärrän. Meillä on sitten ollut syksy tällä viikolla, mutta se lähti pois, kun äipällä alkoi vapaapäivät. Syksy taitaa vähän pelätä meidän äippää.

      Tiedätteks, että mää tein yksi päivä pikkukepposen, kun olin ollut monta tuntia yksin kotona. Silloinhan se on sallittua. Miesihminen oli heittänyt ison kananmunakennon saunapuulaatikkoon ja se on kiva repiä palasiksi. Ootteks kokeillut?

      Poista
    2. No siis ei olla kokeiltu, mutta kuullosti tasan just niin mukavalta, että heti kokeillaan. Meijän äippä laittaa munakotelot kompostiin. Äippä on pölö.

      Poista
  2. Oi voi Ollia. Syksyn etsintä on niin turhauttavaa. Syksy on säätila. Syksy löytyy usein ihmisen mielestä. Syksyn tultua tulee talvi ja joulu ja kevät ja kesä ja sitten taas syksy. Kova etsiminen niissä kaikissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koira etsii ja ihminen odottaa: syksyä, joulua, kevättä.
      Pitäisi molempien pysähtyä nauttimaan siitä mitä on.

      Poista
  3. Vettä on tullut kiitettävästi ja sen myötä matolta on silloin tällöin löytynyt kikkareita kun tulen kotiin.

    VastaaPoista
  4. Uiii. Teillähän näyttää jo melekeen talvelta, kun maa on kuurassa. Syksy on vielä täällä ja voi hitsit kun sataa ja sataa ja sataa. Sade tekee minut ihan sairaaksi. Otan mieluummin tuon kuuran.. Terkkuja M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähetämme välittömästi kuuraa Kirkkonummelle!

      Poista
  5. Me ei kestetä enää sadetta, mä ja emäntä. Meillekin mieluummin tuota ihanaa, ripisevää, rapisevaa kuuraa. Mutta kaikkein mieluiten KESÄ!
    Eiköhän hypätä parin vuodenajan yli ja mennä suoraan kesään? Kattele, Olli, sieltä ikkunasta, josko kesä olis jo kohta tulossa. Mä en näe meidän ikkunoista ulos. Yritin ehdottaa, että rakennettais mulle ikkunan eteen pieni parveke, mut ei kuulemma käy. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirkullekin laitetaan paketillinen kuuraa.

      Mitä, eikös sulla ole ikkunaa? Nyt ihanalle Mirkkuselle oma ikkuna! Tämä on käsky!

      Poista
  6. Meillä on otettu nämä pikkupakkaset ilolla vastaan. Viikonlopun aamulenkit kirpeässä syysilmassa on maistuneet viikon sateiden jälkeen. Jokos Ollin varpaita palelee? :) Meillä ollaan jo ruvettu vetämään villavaatetta niskaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla vielä puettu takkia, mutta heijastinliivi on kovassa käytössä. Näyttää päivä lyhenevän vauhdilla ja aamua iltaa on jo liian pimeää. Haluamme valoa ja lämpöä!

      Poista
  7. Juu en tiiä syksystä, mutta pimee ja märkä on ainaki löytäneet tiensä meille. Emäntä onneks jo uskoo, kun sanon että sillon en lenkkeile - pisut voin kyl tehä, sit on kivempi nukkuakin. Ja kun on pimeetä niin voi sit nukkuakin hyvin vähän lisää, että jaksaa. Komeita kuurapäiviä tännekin ootellessa, pysyhän kamu kunnossa eiks joo. T. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yritän pysyä kunnossa. Saan extraruokaa, että kadotetut kilot tulisivat takaisin. Ei voi valittaa.

      Aamuisin olen alkanut myös kieltäytyä lenkkeilystä. Tärkeintä on hoitaa asiat nopeasti, että pääsee takaisin nukkumaan.

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!