sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunnuntai uuden kaverin kanssa

Olli on tervehtynyt yllättävän nopeasti. Kotiväki yrittää muistuttaa mäyräkoiraa toipilasajasta, mutta koiralle tauti on ollutta ja mennyttä. Riisin kanssa ollaan tarjottu jo nappuloita ja pari kertaa käyty puiston ympäri lenkillä. Tänään otettiin Olli mukaan karpalosuolle ja jätettiin Olli ensin autoon. Tätähän kaveri ei ymmärtänyt ollenkaan. Sitten laitettiin koira hihnasta kiinni suon laidalla olevaan puuhun. Ollia ei uskallettu pitää irti, koska korvessa sijaitsevalla tiellä oli liikennettä (kaksi autoa) ja kaukaa kuului koirien haukkuminen. Ollilla oli huomioliivi, ettei kukaan vaan luule sitä riistaksi. (Karpaloreissu loppui noin litran jälkeen, koska emännän kumppariin oli tullut halkema ja kenkä täyttyi vedellä.)

Tässä on Ollin uusi kaveri, Bo-Håkan, joka matkusti eilen Ruotsista asti tänne Ouluun. 

Bo-Håkan on beagle, eikä lajitoverille ole suoritettu tarpeettomia lääketieteellisiä toimenpiteitä. 

"Me ruvetaan nyt Bo-Håkanin kanssa nukkumaan, vähän on vielä voimat kadoksissa."

18 kommenttia:

  1. Bo on aika soma. Kiva, että Olli voi jo noin hyvin. Koirallehan merkitsevää on vain nykyhetki. Iloista sunnuntain jatkoa. Minä, tyttö ja Ossi lähdemme käymään appiukolla. Miehen sisko on käymässä Ruotsista. M-L ja Ossi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollin kanssa käytiin puolen tunnin rauhallinen lenkki ja jospa itsekin rauhoittuisin vähäksi aikaa koiran tavoin. Siis melkein, ei sentään nukkumista keskellä päivää. Lukemista ja kutomista. Telkkariakin olisi kiva katsoa välillä, mutta eihän sieltä tule mitään.

      Poista
  2. Bo-Håkan varmaan on loistoseuraa toipilaalle ja lepo se parhain lääke, kun vointi on jo kääntynyt parempaan. Tohtori Olli suorittanee lääketieteellisä toimenpiteitä kaverilleen, kunhan olo vielä kohenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. B-H on ollut mainio kaveri, hiljainen ja hyvin käyttäytyvä.

      Poista
  3. Bo-Håkan! Mistä näitä nimiä oikein tulee, kjeh heh. Mut kiva ku sulla on kompis ja vielä kille. Hyvä ku olos on jo kelpo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senttejä tulee saunalahdelta ja nimiä meidän äipän sanatehtaalta.

      Poista
  4. Bee-Hoo on aika söpö kaveri, mutta ei vedä vertoja O:lle!
    Mahtavaa, että masu alkaa olla jo paremmassa kunnossa.
    Nyt et vaan tee yhtään ruokaan liittyvää kepposta, ettei käy köpelösti, eikös juu, Olli?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin kumma juttu, kun vuorokauden roskiksessa pehmentynyt kalannahka ruotoineen ei aiheuta sen kummempia mahanpuruja, mutta jostain pienestä alkanut mahatauti vie tiputukseen asti.

      Ei kepposia, toivoo kotiväki.

      Poista
  5. Hieno juttu Olli, että sulla alkaa olo jo kohenemaan ja gaumee tauti on kuin muisto vaan! Komian kaverin oot saanu, vaan ei toki niin komiaa ku mäyräkoira - sellasta ei ookaan. Toivottavasti kaveri ei tarvii mitään kiireellisiä kirurkisia toimenpiteitä, vaan voitte keskittyä pötköttelyyn ja syömiseen. Niistä on mäyräkoiran taivas tehty (ko kepposet ja siilien jahtaus on kerta pannassa). T. Mauri-setä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gaumee viikko ollut ja ensi viikosta voisi tulla vähemmän gaumee eli hvyää ruokaa ja paljon lepoa.

      Bee-Hoo on vaan kaveri - vielä. Lääketieteelliset toimenpiteet siirretty virka-aikaan tehtäväksi.

      Poista
  6. Kyllä maailma on pieni. Nimittäin Bo-Håkanin vanhempi veli asuu meillä. Pitääkin seuraavassa postauksessa esitellä hänet, sukua kun ovat.
    Hyvä, että Olli on tokentunut ja jo unohtanut ripaskat, isäntäväen mielessä ne muistot säilyvät pidempään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti Bo-Håkanin kauan kadoksissa ollut veli täytyy esitellä! Pojat erotettiin pieninä ja toinen joutui "sotalapseksi" Ruotsiin. Onneksi Olli opettaa Bo-Håkanin äkkiä suomalaisille tavoille.

      Isäntäväellä muistoja pitempään säilyy ripaskan haju nenässä...

      Poista
  7. Hyvä, Olli, hyvä! Hip hei, me taputetaan sulle, sä alat oleen taas terveitten kirjoissa, ja se jos mikä on hieno uutinen. Bo-Håkanille ei kannattane suorittaa kirurgisia toimenpiteitä, kun sehän toimii vastaisuudessa sun parantavana voimanas. Muiskuja karpalo-Ollille. T: Elli

    VastaaPoista
  8. Nelli oli toissa viikonloppuna hoidossa äidilläni ja sai mukaansa uuden lelun. Se oli ehjä vielä sunnuntaina mutta maanantaina alkoi käsittely. Joten tuo virka-aika juttu pitää paikkansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelli ajatteli ottaa sunnuntain ihan levon kannalta Ollin tavoin. Tänään varmaan meilläkin alkaa lääketieteellinen operointi.

      Poista
  9. Bo-Håkan, buahahhahhahhaa! :D:D Taitaapi olla "sellainen" kaveri. ;D

    Ihanaa, että Olli on taas kunnossa ja oma vekkuli itsensä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, vähän on sellainen poikakoiriin menevä... ei vaan aavistanut, että meidän Ollista on tullut sukupuolineutraali kaveri :)

      Poista

Luemme mielellämme kommentteja!