sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Suihkussa ja vielä kerran jäällä

Pyörätiet ja jalkakäytävät ovat jo pääosin sulaneet ja kuivuneet, mutta puiston toisella puolella viime syksyisten maankaivuutöiden vuoksi saadaan kävellä melkoisessa mutavellissä. Eikä se auta muu kuin viedä koira suihkuun. Olli tietää joutuvansa suihkuun, kun kutsu sisälle kuuluu takakuistilta.

"Kun tässä ihan pokkana katselen toisaalle, emäntä ei ehkä huomaa minua."

 "Ei auttanut, tässä sitä odotellaan takakuistilla kutsua kylppäriin."

 "Juuri ennen piinaavaa märkäkäsittelyä piti vielä alistua valokuvaukselle."

 "Tässä minä olen pesun jälkeen. Ei paljon tee mieli riemuita."

 
Ollin katseessa on ripaus pettymystä, alistumista ja syyllistämistä. 

Lauantaina lähdettiinkäymään päivälenkillä satamassa. Vesi oli noussut jäälle. 
Tämän kevään jäällä ulkoilut ovat ohi ja odotetaan veneilykelejä.


6 kommenttia:

  1. Suihku näyttää sielläkin olevan suoranainen nöyryytys, johon vaan on pakko alistua. Ollin ilme on paljonpuhuva.

    Vilma tipahti eilen kaulaansa myöten sorsalammikkoon. Ei ei ollut moksiskaan, vaan olisi mennyt takaisin ajamaan sorsia pois. Mutta se onkin ihan eri asia kuin peseminen kotona.

    VastaaPoista
  2. Katriina, Ollin mielestä suihku on ihmisen (turha) keksintö, mutta sorsalammikossa uiminen on koiran viettien mukaista kehittävää tomintaa.

    VastaaPoista
  3. Ollin ilmeestä kyllä näkee, että "siisti mies ei suihkua kaipaa:)". Vieläkö jäillä uskaltaa kävellä? Ei varmaan kovin pitkään mene kun muuttuvat sohjoksi. Terveiset kärppälandiasta M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. M-L ja Ossi: Osuva sanonta! Jää kyllä kestää, mutta vesi noussut jäälle. Ja virtapaikat taitavat kyllä olla jo sulia. Meinattiin oikaista satama-altaan poikki, mutta lenkkereilla ei pystynyt kävelemään jäällä ollenkaan.

    VastaaPoista
  5. Tuollaiselta meilläkin näytetään suihkussa, Sheriffit tietävät täysin miltä Ollista tuntuu. Ei todellakaan kivalta. Mutta toistahan se on sitten pesun jälkeen. Ainakin meillä. Sielloin juostaan hurjaa vauhtia sisällä, kuivatellen turkkia.

    VastaaPoista
  6. Sheriffit: Meilläkin pesun jälkeen juostaan ja riehutaan ja kieritellään maton päällä ja kuivataan kuonoa hinkkaamalla sitä mattoon... joka kerta yhtä hauskan näköistä.

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!