tiistai 4. lokakuuta 2011

Tavallista arkea

Sunnuntaina ehdimme käydä metsässä kävelemässä ennen saderintaman saapumista. Ollin kanssa tulee etsityksi helppokulkuista maastoa, vaikka ei me nyt koko aikaa metsätielläkään kävelty. Puolukkaa poimittiin piirakan verran, mutta pääasiana oli kuitenkin rentoutua luonnon helmassa. Yksi iso metso (taitavat olla aina isoja?) nähtiin, muut eläimet pysyivät piilossa. 

Ollin arkipäivät ovat poikkeuksellisia seuraavien viikkojen ajan, sillä kuopuksella on meneillään olevassa jaksossa vähän tunteja. Mäyräkoiran ei tarvitse montakaan tuntia viettää yksin kotona. Katriina kertoo blogissaan Vilman arki-iltapäivästä ja yleensä samoilla teemoilla se menee meilläkin. Töiden jälkeen ruoka ja pikkulenkki, ellei kuopus ole käyttänyt iltapäivällä Ollia metsässä. Sitten kotiväki syö ja mäyräkoira vetäytyy miehen kanssa pikkunokosille ennen varsinaista iltalenkkiä. Tosin tänään on taas satanut vettä sen verran paljon, ettei Ollin kanssa ole tarvinnut pitkää lenkkiä tehdä. Tiistailenkkikin Pate-lagoton & Paten emännän kanssa siirrettiin, koska kukaan ei halunnut kastella itseään. Tai oikeastaan se taitaa Olli olla ainoa, jolle ulkoilu sateessa ei kelpaa.

Miten muiden arki-iltapäivät sujuvat?

4 kommenttia:

  1. Kun meidän herra mäyris suostuu nousemaan päivänokosiltaan menemme tekemään parin kilometrin lenkin. Siis mikäli EI sada. Sateella Ossi ei jostain syystä suostu kävelemään kanssani.Mihen kanssa kylläkin. Sitten on operaatio ruuan valmistusta ja siinä se sitten onkin.Aamupäivä menee helposti lehtiä lukiessa ja kirjeenvaihtokavereiden posteihin vastailussa. Joskus iltapäivisin käyn kutomassa.Kuulostaa lokoiselta.Voin kertoa että mieluummin olisin edelleen vähän kiireinen virkanainen ja vaihtaisin eloni siihen mitä se oli. Ajan ratasta vaan ei saa takaisinpäin:) Terveisiä M-L ja vielä nukkuva Ossi:)

    VastaaPoista
  2. Terveisiä komealle Olli mäykälle! Faneja on Espoota ja Tukholmaa myöten. Olli on päivän ehdoton piristys!

    VastaaPoista
  3. M-L ja Ossi, miten se sade voikaan olla myrkkyä mäykylle? Siinäpä todella herkkähipiäinen koirarotu...

    Näinhän se on M-L, ettei aika entinen enää palaa ja nykyisyyteen on sopeuduttava. Onneksi sinulla on ystäviä ja Ossin purtavaksi pitää välillä kutoa uusia mattoja.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, kiitos! Että ihan Tukholmaa myöten... hienoa.

    VastaaPoista

Luemme mielellämme kommentteja!